KOTONA

Azucena


Azucena löysi oman kodin tammikuussa 2017.

Azucena on parivuotias tyttö Villenan tarhalta.
Azucena on n. 50 cm korkea ja painaa n. 18 kg.

Kotihoitajan kertomaa:
Azucena, tuttavallisemmin Acu, tulee toimeen toisten koirien kanssa, osaa pitää puolensa kyllä. Acun uudessa perheessä voisi olla kiva ja sosiaalinen uroskoira kaverina. Vieraita ihmisiä kohtaan Acu on ystävällinen, vaikka onkin aluksi hieman tarkkana. Kotihoitopaikan muiden koirien kanssa ei vielä ole yllyttynyt haukkumaan, menee mukana kyllä esim. ovelle katsomaan mitä tapahtuu tai kuka on tulossa. Lapset on Acun mielestä ihan OK, ehkäpä jopa aika kivojakin!

Hississä kulkee hyvin ja rappusia myös, eikä näyttäisi hätkähtävän liikennettäkään. Autossa matkailu näyttää myöskin sujuvan, likka hetken maisemia ihailtuaan köllähtää penkille kiepille odottelemaan, milloin ollaan perillä. Nyt kun masukin on jo kunnossa, näyttäisi Acu olevan myös sisäsiisti tyttö.

Remmissä Acu käyttäytyy suhteellisen kivasti, ei rimpuile tai tempoile, kulkee reippaasti eteenpäin. Kotihoitopaikassa on aloitettu jo treenit, jos vauhti vahingossa kiihtyykin liian reippaaksi. Acu tukeutuu ulkoillessa ihmiseen eikä toisiin koiriin. Se on nyt alkuunsa tarvinnut hieman vaatetusta ulkoillessa ja antaa pukea vaatteet nätisti.

Kissaperheeseen Acu ei sovi. Karkuun juoksevan kissan perään Acu mielellään säntäisi.

Kaikenkaikkiaan Acu vaikuttaisi olevan melko aktiivinen koira, joka tulee kaipaamaan fyysisen liikunnan lisäksi aktiivista tekemistä, vaikkapa nenätyöskentelyä tai agilityn haasteita.

Vielä Acu ei ole ollut kiinnostunut linnuista tai riistasta kummemmin, mutta riistavietti saattaa heräillä jossain vaiheessa.

Hoitotoimenpiteitä ei vielä ole tullut eteen paitsi pesu, jonka aikana Acu oli ihan tyytyväinen saamaansa saippuahierontaan.

Päivitys 6.12:
Miehet tummissa-tai työvaatteissa pimeällä aiheuttavat pelkoaggression tullessaan ulko-ovelle. Päiväsaikaan miehet eivät aiheuta samanlaista reaktiota. Acu vahtii kovasti, sekä omaa reviiriä että kotihoitopaikan lasta. Haukkuu pihaan tulijat,mutta tulee kutsuttaessa pois ja rapsuteltavaksi,vaikka muu lauma jää haukkumaan parkkipaikalle.Vieraiden luo hihnassa,onnistuu hyvin.

Ulkoilu kaupunkiympäristössä on sujunut ilman minkäänlaisia ongelmia. Keskittyy paljon haisteluun. Toiset koirat eivät aiheuta reaktiota,eikä muukaan kaupunkielämä. Autot,rekat,nosturit,traktorit yms ok. sekä polkupyöräilijät. Kaikki hoitotoimenpiteet ja kylävierailut sujuvat mallikkaasti.

Acun riistavietti herännyt enemmän,oikealla ohjauksella pysyy hanskassa kuitenkin, mutta vaatii panostamista vapaana juoksemiseen. Aktiivinen koira, mutta osaa rauhoittua sisällä todella hyvin ja on lähes huomaamaton, paitsi jos on tilaisuus rapsutuksiin tai painimiseen hoitopaikan toisen koiran kanssa.

Rakastaa omaa ihmistään todella paljon ja on valmis kiipeämään kuuhun hänen vuokseen. Kotihoitopaikan lasta Acu rrrrrakastaa. Acu nukkuu yöt lapsessa kiinni eikä tule pois ennenkun lapsi herää vaikka hoitomamma itse nousisikin.

Jos olet kiinnostunut Azucenasta, tutustu adoptioprosessiimme ja täytä kotiselvityslomake.

Palaa kotia etsiviin tästä.
Kuvia