KOTONA

Santi


Santi on parivuotias podenco Castallan tarhalta. Poika ehti olla tarhalla reilusti yli vuoden.

Luonteeltaan Santi on lempeä ja se tuli tarhalla kaikkien muiden koirien kanssa toimeen. Kotihoitoon Santi on sopeutunut todella hienosti; poika on tasapainoinen, sisäsiisti ja tulee hienosti juttuun kotihoitoperheen koiran kanssa. Santi osaa jopa antaa ruokarauhan koirakaverilleen. Selvästi Santi on tarhalla tottunut saamaan huomioita haukkumalla, mutta fiksuna poikana on jo lyhyessä ajassa ymmärtänyt, että se ei kotihoitopaikassa toimi. Rapun ja naapurien äänille haukkuminen on positiivisin metodein jäänyt pois jo näin parissa viikossa.

Lenkillä Santi on osannut kulkea tosi kivasti hihnassa, vaikka hihna ei aina pysykään löysällä, poika ei kuitenkaan säntäile hihnassa.

Santilla on kahden nikaman välillä ahtauma. Vamma ei vaadi leikkausta eikä se vaivaa Santia tällä hetkellä. Santi saa lenkkeillä ja leikkiä normaalisti (poika rakastaa palloleikkiä), mutta hyppimistä ja portaiden kävelemistä tulee Santin kanssa välttää. Santin kodin on myös hyvä varautua kipulääkekuureihin ja mahdolliseen leikkaukseen tulevaisuudessa.

Kävimme Santin kanssa eläinlääkärillä ja poika oli ihan Tähti! Antoi tutkia itsensä hienosti, vaikka ymmärrettävästi oli jännittynyt. Selän röntgenkuvat katsottiin myös läpi ja arvio oli positiivisempi kuin osasimme odottaa. Tässä vaiheessa riittää, että noudatetaan tervettä järkeä Santin liikkumisen kanssa. Vaikka kundista ei agilitykoiraa tulekaan, voi sen kanssa puuhata paljon muita koiramaisia juttuja; nenäpuuhia ja normaalia lenkkeilyä.

Santi on n. 50 cm korkea ja painaa n. 20 kg.

Tutustu Santi kuulumisiin kotihoidossa tästä.

Kuvia