Takaisin listaukseen

RENA

🇬🇷
Rodoksen kodittomat eläimet ry
Syntymäaika
2022 (n. 4 v)
Koko
45 cm
Paino
12 kg
Sijainti
Rodoksella

Tarinani

Rena on arviolta 2022 syntynyt, hieman ujosteleva, mutta ystävällinen narttukoira. Renan menneisyys on surullinen. Vapaaehtoiset eläinsuojelijat löysivät Renan hylättynä keskeltä ei mitään pentujensa kanssa ja toimittivat pienen perheen turvaan koiratarhalle. Rena saattaa olla aluksi hieman pidättyväinen ihmisiä kohtaan. Mutta huomattuaan, että ihmiset tahtovat hänelle pelkkää hyvää, hän rohkaistuu. Rena on perso herkuille ja herkkuja nähdessään hän tulee heti ihmisen luokse hakemaan niitä. Rena kävelee hienosti ja rauhallisesti remmissä. Hän haistelee ja katselee uteliaana tutkien ympäristöään, mutta ei vedä ja ottaa kontaktia ihmiseen. Rena painaa 12kg ja säkäkorkeutta hänellä on 45 cm. Uudessa kodissaan Rena tarvitsee aikaa ja lempeää ohjausta tottuakseen uuteen ympäristöön. Rena on vielä nuori koira, josta saisi lempeällä rohkaisulla ihanan koirakaverin. Rena ei ole enää niin leikkisä kuin jotkut muut kaksivuotiaat koirat, mutta hän tulee erittäin hyvin toisten koirien kanssa toimeen ja sopisi hyvin kotiin, jossa olisi jo koirakaveri odottamassa. Suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa. Huomioithan, että koiran luonnetta on arvioitu vain tarhalla nähdyn perusteella ja käytös voi muuttua paljonkin Suomeen saavuttua.

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rodoksen kodittomat eläimet ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.