BARRO
🇷🇴RomaniaTarinani
Hieman herkkis Barro etsii koirakaverillista kotia rauhalliselta alueelta <3 Perustiedot ja tausta 25.3.2026 Happy Dogs Moreni on Marilena Barbulescun yhdistyksen Asociatia Cainele Meu omistama yksityinen koiratarha noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista. Marilena Barbulescu on omistautunut auttamaan koiria ja kissoja jo noin 20 vuoden ajan. Happy Dogs Morenin taustayhdistys perustettiin vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla koiramäärä on jo vuosien ajan onnistuttu pitämään tasaisena maksimissaan noin 200 koirassa, tarhalla on myös noin 40 kissaa. Tarha on siisti ja siellä on useita onnistuneita ratkaisuja esimerkiksi tilojen käytön ja aidatun sisäpihan suhteen, mutta tarhalla on vielä myös paljon kehitettävää. Happy Dogs Morenin tarha tekee tiivistä sterilointiyhteistyötä Cumulus Vetin kanssa. Morenissa sijaitsee myös Noua Vieti Vet ja Marilenaa onnisti, sillä klinikan omistaja, Andra Radulescu auttaa nykyisin Happy Dogs Morenin koiria. Barro on löydetty siskonsa Eerinin kanssa parin kuukauden ikäisinä pentuina, kun heidät oli hylätty tarhan portille. Tarhan omistajan saapuessa paikalle molemmat pennut juoksivat iloisesti häntä vastaan, todennäköisesti pennut olivat siis olleet aiemminkin tekemisissä ihmisten kanssa. Barro asuu tällä hetkellä samassa häkissä siskonsa sekä muutaman muun narttu koiran kanssa, ja koko porukka tulee hyvin toimeen keskenään. Barro on tarhalla vielä hieman ujompi tarkkailija, joka tutkailee tilannetta rauhassa vähän etäämmältä. Häkkiin mentäessä hän jää siskonsa taakse hakemaan turvaa, mutta pysyy koko ajan ihmisten lähellä ja seuraa kiinnostuneena mitä tapahtuu. Vaikka alkuun Barroa jännittää, uteliaisuus alkaa jo voittaa aktiiviemme vierailun aikana. Barro syö nameja kädestä, tulee luokse ja nuolee aktiiviemme sormia. Käsittelytilanteet tuntuvat hänestä vielä jännittäviltä ja näiden jälkeen hän ottaa hetkeksi enemmän etäisyyttä. Kun aktiivimme ovat häkin ulkopuolella, Barro on innokkaasti tutustumassa heihin häkin kaltereiden läpi. Tämä on aika tyypillistä, että häkin seinän ollessa välissä, rohkeutta ihmisiä kohtaan löytyy enemmän. Tämän ikäiselle urokselle tällainen käytös on hyvin tyypillistä ja on melko todennäköistä, että rohkeus kasvaa ajan ja kokemusten myötä. Rakenteeltaan Barro on siskoaan pitkäjalkaisempi, korkeampi ja hoikempi. Ei lainkaan pötkylämallinen, vaan enemmän siro ja elegantti. Barro tarvitsee kodin, jossa on toinen koira tukena kotielämään opettelussa. Toisen koiran seura antaa hänelle turvaa ja auttaa häntä varmasti pääsemään paremmin kiinni kotikoiran elämään. Barro vaikuttaa ainakin tällä hetkellä sen verran herkkistyypiltä, että hänelle paras asuinpaikka olisi rauhallisemmassa ympäristössä ja mahdollisten lasten tulee sen ikäisiä, ettei vauhdikkaat juoksuleikit sisätiloissa kuulu heidän repertuaariin. Koska Barro on kasvanut tarhaolosuhteissa, kaikki kotikoiran elämään liittyvät asiat tulevat olemaan hänelle uusia. Barron kuvaus on kirjoitettu hänen tarhakäyttäytymisensä perusteella, joka saattaa poiketa paljonkin siitä, millainen hän on kotiympäristössä. On mahdotonta ennustaa etukäteen, miten hän suhtautuu kaikkeen uuteen ja jännittävään. Muutto omaan kotiin tulee olemaan hänelle suuri elämänmuutos, ja siksi tulevalta kodilta vaaditaan kärsivällisyyttä, aikaa sekä halua opettaa hänelle rauhallisesti uusia asioita. Muutto pois tarhalta tulee olemaan Barrolle suuri ja mullistava elämänmuutos, ja siksi hän tarvitsee tulevalta kodilta rutkasti aikaa, turvaa, rutiineja ja positiivisia kokemuksia kasvaakseen kotikoiran rooliin. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut koiralähtöisiin ja positiiviseen vahvistamiseen perustuviin koulutusmenetelmiin. Päivitykset: 23.8.2026 Tapasimme niin kauniin Barron heinäkuun aktiivimatkalla. Barro on utelias nuori koira, joka on kuitenkin edelleen niin kovin tottumaton ihmisten kosketukseen. Namit maistuvat Barrolle ja namia syöttäessä häntä saa hieman rapsuttaa kaulasta, kosketus on kuitenkin vielä hyvin jännittävää. Mistä löytyisi tämän suloisuuden koti, jotta hän pääsisi kotiin reipastumaan ja totuttelemaan kotikoiran elämään. <3 25.3.2026 Upea Barro astelee etsimään omaa kotiaan <3 <div class="et_pb_module
