ILMI
🇷🇴RomaniaTarinani
Ihana Ilmi etsii itselleen kotia ainoana koirana <3 Perustiedot ja tausta 2.7.2026 Happy Dogs Moreni on Marilena Barbulescun yhdistyksen Asociatia Cainele Meu omistama yksityinen koiratarha noin 1,5 h ajomatkan päässä Bukarestista. Marilena Barbulescu on omistautunut auttamaan koiria ja kissoja jo noin 20 vuoden ajan. Happy Dogs Morenin taustayhdistys perustettiin vuonna 2004, ja se keskittyi aluksi lähinnä sterilontikampanjoihin. Vuonna 2012 yhdistys perusti Moreniin löytöeläintarhan, jolla koiramäärä on jo vuosien ajan onnistuttu pitämään tasaisena maksimissaan noin 200 koirassa, tarhalla on myös noin 40 kissaa. Tarha on siisti ja siellä on useita onnistuneita ratkaisuja esimerkiksi tilojen käytön ja aidatun sisäpihan suhteen, mutta tarhalla on vielä myös paljon kehitettävää. Happy Dogs Morenin tarha tekee tiivistä sterilointiyhteistyötä Cumulus Vetin kanssa. Morenissa sijaitsee myös Noua Vieti Vet ja Marilenaa onnisti, sillä klinikan omistaja, Andra Radulescu auttaa nykyisin Happy Dogs Morenin koiria. Ilmi ja siskonsa Isa ovat tulleet kunnalliselta tarhalta Happy Dogs Morenille noin 5 vuotta sitten. Ilmi asuttaa siskonsa tapaan pientä häkkiään yksin, sillä se ei tule toimeen muiden koirien kanssa. Siskokset olivat asuneet yhdessä ja tapelleet keskenään, ei ole tiedossa kuka tappelut oli aloittanut eikä siskoksia ole kokeiltu muiden koirien kanssa yhteen. Ilmi ärhentelee häkin läpi hieman vierustovereilleen, Isan ei nähty tekevän tätä. Ilmi on hiukan varautuneempi ja rauhallisempi siskoonsa verrattuna ja vaatii hieman aikaa lämmetä, mutta on kiinnostunut ja antaa vieraan rapsuttaa, vaikka tilanne onkin epäilyttävä. Ilmi on innostunut ja häntä heiluu, vaikka onkin selkeästi rauhallisempi kuin siskonsa. Isointa innostusta saa selkästi aikaan namit. Ilmi myös hyppii ketterästi kopin päälle ja alas, aivan kuten sisko Isakin. Ilmin pötkyläisen ja pitkäselkäisen rakenteen takia tulevan kodin pitää sitoutua koiran painonhallintaan. Painoa on tällä hetkellä hiukan liikaa. Ilmin rakenne saattaa jossain vaiheessa sen elämää aiheuttaa esimerkiksi nivelrikkoa, selkäongelmia tai muita haasteita ja tulevan kodin tuleekin olla varautunut tähän ja siihen, että oikeanlainen liikunta, kehonhuolto ja mahdollisesti esimerkiksi fysioterapia sekä säännölliset eläinlääkärin tarkastukset ovat mahdollisesti tarpeellisia tulevaisuudessa. Ilmi etsii kotia ainoana koirana, mutta muuten hän voisi sopia monenlaiseen perhekokoonpanoon ja asumismuotoon. Kaikkein vilkkaimpiin keskustoihin häntä ei kuitenkaan luovuteta. Ilmi on asunut tarhalla ainakin viimeiset 5 vuotta, joten kaikki tarhan ulkopuolinen elämä tulee olemaan sille uutta ja jännittävää. Ilmillä ei todennäköisesti ole mitään tietoa kotikoiran elämästä, joten kaikki meille tavalliset asiat kuten lattiat, televisiot, autot, pyörät jne. tulevat olemaan hänelle täysin uusia asioita. Tulevan perheen tulee johdattaa Ilmi kotikoiran elämään lempeästi, kärsivällisesti ja positiivisen vahvistamisen keinoin. Huomioithan, että Ilmin luonnekuvaus on kirjoitettu tarhalla ja käyttäytyminen kotioloissa saattaa poiketa paljonkin tarhalla nähdystä käyttäytymisestä. Päivitykset 7.8.2026 Ilmi tavattiin heinäkuun aktiivimatkalla. Ilmi on ihana ihmismuru <3 joka asuu yksin häkissään. Ottaa namit ja antaa rapsuttaa. On innoissaan tutkimassa mutta ei hepuloi ja rauhoittuu nopeasti. Nuuskuttaa kaikki todella tarkasti, jännittää jonkin verran. 8.7.2026 Ihana Ilmi aloittaa vihdoin oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa <3 <div class="et_pb_module
