Takaisin listaukseen

BLOOM

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
9/2021 (n. 5 v)
Koko
50 cm
Paino
15 kg
Sijainti
Romaniassa (Carpe)

Tarinani

Bloom on kaunis ja sopuisa tyttö, joka etsii omaa kotia rauhalliselta alueelta koirakaverin kera <3 Perustiedot ja tausta 13.4.2026 Carpe on lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa. Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Bloom on päätynyt Carpen tarhalle jo pienenä pentuna yhdessä sisarustensa kanssa. Sisarukset Bloom mukaan lukien sairastuivat pentuaikana parvoon, minkä takia pentujen hoitoon järjestettiin hätäkeräys lokakuussa 2021. Keräyksen tiedot löytyvät täältä: https://www.facebook.com/share/p/1CfKCjF13T/ Tarhalla Bloom jakaa häkin kahden siskonsa, Bonalisan ja Britneyn kanssa. Sisaruksista Blanko on saanut jo kodin Suomesta. Bloom on selkeästi sisaruksista rohkein ja tulee heti hakemaan rapsutuksia kaikilta. Läheisyys tuntuu olevan Bloomille tärkeämpää kuin namit ja rapsuttaessa hän nostaa hauskasti yhtä jalkaansa. Aktiiviemme mukaan Bloom on aivan ihana tyttö ja ihmiset ovat hänen mielestään ihania. Kaunis Bloom voisi sopia monenlaiseen kotiin, mielellään hiukan rauhallisemmalle alueelle ja toivottavaa olisi, että hänellä olisi reipas ja tasapainoinen koirakaveri odottamassa. Tarhalla kasvaneelle koiralle tyypillisesti kaikki kotielämään liittyvä tulee olemaan Bloomille uutta, ja sopeutuminen uuteen elämään tulee vaatimaan rutkasti aikaa ja kärsivällisyyttä. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin. Ajan kanssa lempeästä Bloomista saa varmasti mitä uskollisimman ystävän! Päivitykset 7.8.2026 Bloom tavattiin aktiivimatkalla heinäkuussa. Bloom käänsi hauskasti selkänsä yhtä aktiivia päin ja antoi takajalan rapsutettavaksi <3 tämä kävi ainakin kahdesti. Alkuhäsläyksen jälkeen rauhottui. Ottaa kädestä herkut. Alussa, kun ihminen menee häkkiin, on reippaimmillaan. Väistää muita sen jälkeen, kun toiset häkissä reipastuvat. Ihminen kiinnostaa, mutta tottumaton. Mistä löytyisi koti Bloomille? <3 13.4.2026 Bloom tavattiin helmikuun aktiivimatkalla. Bloom asuu edelleen siskojensa Bonalisan ja Britneyn kanssa. Sisaruksista rohkein, tulee heti rapsutuksille. Ihmiset ovat ihania, ja hakee rapsutuksia kaikilta! Rapsuttaessa nostaa hauskasti yhtä jalkaa. Läheisyys tuntuu olevan tärkeämpää kuin namit. Aivan ihana tyttö. Lisätty kuvia ja videoita. 27.11.2025 Bloom tavattiin lokakuun aktiivimatkalla. Aktiiviemme mukaan Bloom on tottumaton, mutta innoissaan ja kiinnostunut. Pyörii ympärillä ja tulee lähelle, nuolee kättä. Iloinen ja huomionkipeä. Antaa koskea ja rapsutella. Väistää muita. Hieman ehkä tauottaa pyörähtämällä kauempana vieraasta. 13.10.2025 Bloom aloitti kodin etsinnän adoptio-ohjelmassa. <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.