ANELMA
🇷🇴RomaniaTarinani
Kaunis Anelma etsii herkän koiran sielunelämää ymmärtävää kotia rauhalliselta alueelta, jossa tyttö saisi omaan tahtiinsa puhjeta kukkaan. Perustiedot ja tausta 8.4.2026 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. Anelma on saapunut Cosoban tarhalle ollessaan noin 1–2-vuotias ja kasvanut tarhalla. Aktiivimme tapasivat tämän ihastuttavan tytön ensimmäisen kerran heinäkuun 2025 reissulla. Anelma asuu tällä hetkellä tarhan sisäpihalla muiden koirien kanssa. Aktiiviemme pohtiessa ääneen olisikohan koirien joukossa sellaisia tyyppejä, jotka voisivat sopia adoptio-ohjelmaan, Anelma astuu esiin ja tulee aktiiviemme luokse kuin kertoakseen: ”Minä haluaisin löytää oman kodin!”. Heinäkuinen reilu 40 asteen helle saa koirat ymmärrettävästi hakeutumaan ruusupuskien varjoon makoilemaan. Rauhallisemman menon myötä Anelmalle jää näin ollen enemmän tilaa tulla tutustumaan ihmisiin, koska tyttö vaikuttaa muuten jäävän innokkaampien koirien jalkoihin. Anelma vaikuttaa sopuisalta tytöltä, joka mieluummin välttelee konflikteja muiden koirien kanssa. Aktiivimme kuvailevat Anelman olevan kaunis ja pehmeän oloinen herkkä tyttö. Anelma on tottumaton kosketukselle, mutta tyttö antaa aktiiviemme varovasti koskea suupieliin ja rintaan, vaikka se vaikuttaakin olevan tytölle jännittävää. Nameja Anelma käy mielellään syömässä aktiiviemme kädestä ja näiden toivossa lähestyy aktiiveitamme. Vierailun aikana Anelma keksii myös, että ihmistä takaa lähestyessä, voi nenällä käydä vähän tutkimassa maassa istuvan ihmisen namitaskua – josko siten niitä hyviä nameja saisi vähän vielä lisää. Anelmalle etsitään kotia rauhalliselta alueelta perheestä, jossa olisi jo jonkin verran koirakokemusta ja ymmärrystä herkän koiran sielunelämästä. Tasapainoisesta, reippaasta ja ystävällisestä koirakaverista olisi varmasti Anelmalle hyötyä, sillä koirakaverilta tyttö voisi ottaa mallia ja saada tarvittaessa tukea uuteen elämään tutustuessa. Anelmalle kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on uutta ja jännittävää. Anelma tulee tarvitsemaan paljon positiivisia kokemuksia ympäröivästä maailmasta ja ihmisistä. Omalta perheeltään Anelma toivoo kannustusta, tukea, kärsivällisyyttä ja aikaa edetä täysin omaan tahtiinsa kaiken uuden edessä. Tulevan kodin tulee sitoutua käyttämään vain positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä, jotta Anelma saa parhaan mahdollisen loppuelämän kodissaan. Päivitykset 6.8.2026 Anelma tavattiin heinäkuun aktiivimatkalla ja hän asuu tällä hetkellä isolla sisäpihalla. Tulee ottamaan namia. Isolta pihalta suurin osa koirista on laitettu sisään ja pihalla on vain pieni määrä koiria. Isossa joukossa välttelee muita koiria, mutta pienessä ryhmässä on reippaampi. Rauhoittuu oikein hienosti hetken päästä ihmisen vierelle. Mistä löytäisimme Anelmalle loppuelämän kodin? <3 8.4.2026 Anelma tavattiin helmikuun aktiivimatkalla. Anelma haluaa selkeästi tilaa muilta koirilta ja väistelee näitä. Rakastaa herkkuja ja näytti aktiiveille hienoja temppuja namien toivossa. Asustaa sisäpihalla nykyään, sillä ruusupiha ei ollut soveltuva alue ja tulee täällä paremmin toimeen muiden kanssa. Itse ei haasta riitaa vaan väistelee. Tulee vieraaan luo ja antaa rapsuttella vähän, mutta väistää silloin kun muut koirat tunkee ihmisen luo. Vieras on vähän jännä juttu vielä, mutta iloisesti pysyttelee lähellä koko ajan. Lisätty uusia kuvia ja video. 16.10.2025 Kaunis Anelma tassuttelee Kulkurien adoptio-ohjelmaan omaa kotiaan etsimään. <div class="et_pb_module
