Takaisin listaukseen

SVANTE

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
n. 2015-2016 (n. 11 v)
Koko
55 cm
Paino
30 kg
Sijainti
Romaniassa (One Rescue Association)

Tarinani

Kultainen nallukka Svante etsii rauhallista eläkekotia, jossa oltaisiin valmiita panostamaan ikääntyneen koiran tarpeisiin Perustiedot ja tausta 24.9.2026 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. Hellyttävä Svante-pappa on ollut One Rescuen tarhalla jo pitkään, oikeastaan suurimman osan elämästään. Svante on päätynyt tarhalla 3-4 vuotiaana, eli viettänyt tarhalla jo noin 7 vuotta. Ennen tarhalle tuloaan Svante asui rakennusyhtiön pihalla kymmenen muun koiran kanssa. Rakennnusyhtiö olisi tuolloin halunnut antaa kaikki koirat Adinan tarhalle, mutta Adina ei suostunut ottamaan kuin Svante-raukan, sillä muut koirat olivat purreet pahasti reppanaa kyynärästä, etujaloista ja vatsan seudulta. Svante asuu tarhan sisäpihalla muiden koirien kanssa ja on hyvin sopuisan oloinen, joskin se jää vähän muiden koirien jalkoihin eikä tee itsestään numeroa. Papparainen nauttii kovasti rapsutuksista ja ottaa tarhalla vierailevat aktiivit rauhallisesti vastaan. Aktiiviemme ollessa kiireisiä muiden koirien kanssa, vetäytyy Svante seinäruusuksi makoilemaan hieman kauemmas. Svantea saakin tämän jälkeen jonkin aikaa houkutella tulemaan uudestaan luokse. Svante on kuitenkin avoimen ja rennon oloinen koira, joka nauttii ihmisen läheisyydestä ja hellyydenosoituksista, painautuen ihmistä vasten ja jääden siihen nojailemaan. Herkut Svante ottaa kauniisti ja rauhallisesti ihmisen kädestä. Svanten ei juurikaan kuulla haukkuvan tarhalla, eikä se helposti lähde haukkuun muiden koirien mukana. Svante on jo seniori-ikään ehtinyt herra, jolla todennäköisesti on jo vanhuuden vaivoja, joita tulevan kodin luonnollisesti tulee sitoutua hoitamaan eläinlääkärillä. Svante töpöttelee tarhalla melko hitaan ja jäykän oloisesti ja makuulta nouseminen on vaikean ja työlään oloista – monenlaista yleiskremppaa, kuten nivelrikkoa, voi siis löytyä. Kyynärissä Svantella on jäljet kovalla alustalla makaamisesta, ja kyynärät ovat myös aran oloiset. Hammashoito olisi Svantella varmasti myös edessä omaan kotiin päästyään. Svantelle etsitään rauhallista eläkekotia, jossa se saisi viettää viimeiset aikansa rakastettuna ja hoidettuna. Ensisijaisesti Svantelle on etsinnässä koti, jossa ei olisi muita koiria, mutta rauhallinen ja tasapainoinen koirakaverikaan ei ole täysin poissuljettu. Svanten vaivojen ja liikkumisen vuoksi sille paras asumismuoto olisi maan tasolla yhdessä kerroksessa. Päivitykset uusimmasta vanhimpaan 24.9.2026 Svante oli heinäkuun tarhavierailulla mielissään vieraista ja saamastaan huomiosta. Se tulikin heti ihmisten luokse ja olisi mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa aktiiviemme seuraan. Svantella oli menossa parhaillaan karvanvaihto ja se antoikin nätisti aktiivimme Tarun nyppiä turkistaan karvatuppoja. Saisipä tämä ihana nallekarhu vielä viettää hetken aikaa oman kodin lämmössä hyvin hoidettuna ja rakastettuna. <3 Uusia kuvia ja videoita lisätty. 9.6.2026 Svante tavattiin aktiiviemme tarhavierailulla 04/2026. Uusia kuvia ja videoita lisätty. 25.3.2026 Suloinen Svante-pappa aloittaa oman eläkekodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. <3 <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.