MARGA
🇷🇴RomaniaTarinani
Upea Marga etsii omaa kotiaan ymmärtävästä ja rauhallisesti etenevästä perheestä Perustiedot ja tausta 9.9.2026 Happy Dogs Moreni on eläintenhoitajana työskentelevän Anda Popescun vetämä yhdistys, joka on perustettu vuonna 2012 auttamaan köyhän Morenin kaupungin kodittomia koiria. Moreni sijaitsee noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä Bukarestista. Anda Popescu on nuorehko, hyvin länsimaalaisesti eläinsuojeluasiosta ajatteleva nainen. Hänelle on erittäin tärkeää, ettei koiramäärä tarhalla nouse, koirat voivat siellä kokonaisvaltaisesti niin hyvin kuin mahdollista, ja että kaikki koirat ovat steriloituja tai kastroituja sekä säännöllisesti rokotettuja. Happy Dogs Morenin koiratarha on romanialaisittain siisti ja hyvin hoidettu. Kaupungin pormestari on käytännössä siirtänyt vastuun Morenin katukoirapopulaation hallinnasta Andan yhdistykselle, jonka vastuulla on myös kustantaa sterilointikampanjat sekä tarhan koirien ylläpito. Anda on säännöllinen yhteistyökumppanimme myös sterilointien saralla ja Anda tekeekin merkittävää ja jatkuvaa työtä erityisesti sterilointien parissa, jotta jonain päivänä niin Morenin kuin muunkin Romanian kodittomien koirien tilanne olisi parempi. Margan taustat eivät ole tiedossa, mutta tarhalle hän on päätynyt pentuna. Marga asuu tarhalla jakaen häkin sisaruksensa Morgan kanssa. Kaksikko muodostaa yhdessä tiiviin ja hauskan kaksikon, joka liikkuu usein yhdessä. Siskokset asuvat sopuisasti keskenään ja etenkin Morgan ottaa tukea siskostaan. Rento ja rauhallinen uroskaveri voisi olla Margalle kiva lisä uudessa kodissa. Marga vaikuttaa hyvin seuralliselta ja nauttii ihmisten läheisyydestä. Marga antaa rapsutella, hakeutuu viereen ja jakaa hellyyttä pienillä pusuilla. Margalle etsitään sitoutunutta perhettä, jossa tytölle tarjotaan aikaa ja tukea uuden elämän alkutaipaleella. Margalle on tärkeää, että hänelle tarjotaan riittävästi liikuntaa ja aktivointia, kuten nuoren koiran tuleekin saada. Marga etsii kotia rauhallisesta ympäristöstä ja kodista jossa odottaa reipas sekä tasapainoinen koirakaveri. Margalla ei ole kokemusta kotikoirana olemisesta ja kaikki meille normaalit asiat ovat hänelle uusia sekä jännittäviä. Marga tuleekin tarvitsemaan kodilta paljon aikaa sekä kärsivällisyyttä. Tulevan kodin tulee olla myös sitoutunut positiivisiin ja koiralähtöisiin koulutusmenetelmiin. Osana Responsible Rescue-sitoumusta Rescueyhdistys Kulkurit teettää rabies vasta-ainetestauksia otantana adoptio-ohjelmassaan olevista koirille seuratakseen kattavan rokotusohjelman vastetta. Margalla on testattu 9/2025 rabiesvasta-aineet ja ne ovat hyvällä tasolla. Rabies vasta-ainetason tulee olla vähintään 0,5 ja Margalla se on 4,62. Aiheesta voi lukea lisää täältä. Rabies vasta-ainetesti maksaa yhdistykselle 120 €/koira. Emme toistaiseksi velvoita adoptioperheitä maksamaan kulua, mutta olemme kiitollisia, jos Margan tuleva adoptioperhe haluaa vapaaehtoisesti osallistua testauksen kustannuksiin. Päivitykset 9.9.2026 Marga tavattiin tarhalla aktiivien toimesta helmikuussa. Aluksi neito vetäytyy koppaansa aktiivien tullessa häkkiin, mutta uteliaisuus voittaa pian ujouden ja Marga uskaltautuu ulos tutkimaan ympäristöään sekä maistelemaan nameja. Kosketus jännittää Marga vielä hieman. Vieras saa Marga hieman hipsuttaa, mutta kunnolla silitettäväksi hän ei vielä uskalla antautua. Uusia kuvia ja videoita lisätty! 10.4.2026 Aktiivimme tapasivat Margan helmikuun tarhavierailullaan. Marga asuu tarhalla Morgan siskonsa kanssa, siskosten veli Mowgli on löytänyt oman kodin ja matkustanut Suomeen. Vieraat häkissä jännittävät Margaa aluksi, ja hän sujahtaa nopeasti koppiin turvaan. Hän kuitenkin palaa pian takaisin näkyville ja uskaltautuu uudelleen lähemmäs. Marga on siskoaan hieman reippaampi ja antaa aktiiviemme rapsutella, jopa pyytäen välillä lisää huomiota. Hän on utelias ja tulee nuuskimaan aktiivimme kasvoja. Seisova ihminen on vielä vähän jännittävä, mutta siitä huolimatta Marga uskaltaa nousta varovasti aktiiviamme vasten. Namit maistuvat ja ne lähtevätkin välillä mukaan hieman “alligaattorityylillä” sormien kera. Ajan ja kärsivällisyyden myötä Margasta saisi todennäköisesti mitä ihanimman kainalokaverin. Lisätty kuvia ja videoita. <3 12.10.2025 Marga siirtyy etsimään omaa kotiaan! <div class="et_pb_module
