TOFFE
🇷🇴RomaniaTarinani
Toffe on iloinen ja leikkisä koira, joka etsii aktiivista, huumorintajuista ja koirakokenutta kotia rauhallisemmalta alueelta. Perustiedot ja tausta 6.9.2026 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. Toffe on saapunut tarhalle paikallisen naisen toimesta. Alun perin nainen toi kodittoman Toffen steriloitavaksi, mutta havaitsi pian, ettei poika selviytynyt suurikokoisessa koiralaumassa Cosoban kylän liepeillä. Toffe jäi jatkuvasti muiden koirien varjoon eikä saanut riittävästi ravintoa. Nainen ryhtyi ruokkimaan Toffea varmistaakseen sen ravinnonsaannin, mutta tilanteen jatkuessa ennallaan — muiden koirien estäessä Toffen ruokailun ja häiritessä sitä toistuvasti — hän päätti tuoda Toffen tarhalle saadakseen pojan turvallisempaan ja vakaampaan ympäristöön. Toffe tulee aktiiviemme luokse ja suhtautuu uusiin ihmisiin uteliaan ystävällisesti. Rapsutuksia saadessaan poika painautuu ihmistä vasten. Uusi tilanne ja ihmisten huomio ovat Toffelle hieman jännittäviä ja poika käy välillä tauottamassa jännittävää tilannetta. Hetken tauon jälkeen Toffe palaa kuitenkin takaisin aktiiviemme luo. Huomion käydessä liian jännittäväksi, menee poika itsekseen rauhoittumaan. Toffe on jonkin verran resurssitarkka ihmisen huomiosta ja ilmaisee muille koirille, etteivät ne saisi tulla liian lähelle silloin, kun hän itse on saamassa rapsutuksia. Isossa koiraporukassa eläminen vaikuttaa olevan Toffelle stressaavaa ja kuormittavaa, mikä ilmenee pienillä kierroksilla olemisena. Toffe osaa hyödyntää rauhoittavia eleitä hyvin niin ihmisten kuin toisten koirien kanssa. Tulevan kodin onkin hyvä osata tunnistaa ja kuunnella tätä Toffen sanatonta viestintää, jotta poika tulee ymmärretyksi. Toffe tarvitsee välillä omaa tilaa lajitovereilta ja vähän jännittää muita koiria. Pennuista Toffe vaikuttaa pitävän ja poika nauttii niiden kanssa leikkimisestä. Aktiivimme kuvailevat Toffen olevan iloinen ja hyväntuulinen koira, joka rentoutuessaan paljastaa myös leikkisän puolensa. Poika heittäytyy selälleen ja osaa ottaa rennosti, kun tilanne on rauhallinen. Pihalla Toffe ottaa leikkisiä harppauksia – pojalla on selvästi pilkettä silmäkulmassa. Toffe vaikuttaa huumorintajuiselta ja kekseliäältä, joka tuskin on kotonakaan aivan huomaamaton sohvannurkassa köllöttelijä. Toffen voisi ajatella pärjäävän perheen ainoana koirana tai sopuisan ja tasapainoisen koiran kaverina. Kovin voimakastahtoiselle lajitoverille Toffe ei välmättä ole paras mahdollinen kaveri. Rauhallisessa ympäristössä ja oikeanlaisella ohjauksella Toffella on hyvät valmiudet rauhoittua ja kukoistaa. Toffe tulee tarvitsemaan runsaasti rauhallista aikaa ja lepoa stressitasojen laskemiseksi omaan kotiinsa saapuessaan. Sopiva koti Toffelle olisi aktiivinen, huumorintajuinen, ja jolla olisi jo ennestään koirakokemusta. Toffe tulee tarvitsemaan aikaa, tukea, ymmärrystä ja turvallista arkea kaiken uuden edessä. Tulevan kodin tulee sitoutua käyttämään vain positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä, jotta Toffe saa parhaan mahdollisen loppuelämän omassa kodissaan. Tulevan kodin on myös hyvä tiedostaa, että kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on Toffelle täysin uutta ja jännittävää. Opettelua vaativat esimerkiksi varusteiden käyttö, hihnassa kulkeminen, sisäsiisteys sekä tutustuminen uusiin paikkoihin ja liikenteeseen. Päivitykset 6.9.2026 Terveisiä iloiselta Toffelta Romaniasta! Aktiivimme tapasivat pojan heinäkuun reissulla. Toffe jännittää hieman muita koiria ja varoo Alexia, koska heille tulee helposti kinaa, mutta ihmisiä ei niinkään. Toffe ryntää heti tutun ihmisen syliin aktiiviemme saapuessa. Toffe tulee uteliaasti tervehtimään aktiiveitamme, antaa heidän rapsuttaa ja palaa nopeasti takaisin hakemaan lisää huomiota. Aktiivimme kertovat, että Toffe oikein puskee syliin huomiota hakemaan. Aktiivimme kertovat, että kun he olivat toisessa häkissä päivittämässä muita adoptio-ohjelman koiria ja yksi aktiiveista istui lähellä häkin seinää, Toffe työnsi tassun häkin väleistä ja tökki aktiivia tassullaan, että rapsuja tänne nyt! Mistä löytyisi Toffen oma syli, minne käpertyä rapsutuksille? Lisätty uusia kuvia ja videoita ihanasta Toffesta. 11.4.2026 Toffe tavattiin pitkästä aikaa aktiiviemme vieraillessa tarhalla helmikuussa. Toffe asustaa tarhalla laumassa taaemmalla etupihalla. Kun aktiivimme tulevat pihalle, ei Toffea ensin näy missään. Jonkin ajan kuluttua Toffe ilmestyy ja ryntää onnesta soikeana aktiiviemme luokse kuin sanoen “ihanaa, ihmisiä!”. Muut koira pihalla hieman kiusaavat Toffea ja poika taitavasti väistää kiusaajia eikä lähde mukaan. Aktiivimme kuvailevat Toffea tasapainoisen oloiseksi ja super ihmisrakkaaksi koiraksi, joka sopisi ainoaksi koiraksi, lempeään porukkaa, mihin vaan. Jostain kumman syystä tämä aivan ihastuttava poika on kuitenkin jäänyt täysin huomaamattomaksi. Lisätty uusia kuvia ja videoita iloisesta ja vauhdikkaasta Toffesta, josko nyt olisi hänen aikansa tulla huomatuksi. <3 28.8.2025 Toffe loikkaa Kulkurien adoptio-ohjelmaan omaa kotiaan etsimään! <div class="et_pb_module
