Takaisin listaukseen

ZAMU

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
2021 (n. 5 v)
Koko
50 cm
Paino
23 kg
Sijainti
Romaniassa (One Rescue Association)

Tarinani

Zamu on energinen ja ihmisistä innostuva poika, joka tarvitsee aikaa, tukea sekä rauhallisen kodin kehittyäkseen rohkeammaksi. Perustiedot ja tausta 31.8.2026 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu yli 500 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. Hurmaava Zamu on ollut tarhalla useita vuosia ja hänen taustoistaan ei tiedetä enempää. Zamu asuu tällä hetkellä takapihalla. Zamu on leikkisä ja energinen kaveri, joka innostuu kovasti ihmisistä. Tulijoiden saapuessa vauhti kiihtyy heti ja alkuun nähdään kunnon riehaantuminen, häntä vispaa iloisesti ja nameja ottaa mielellään kädestä. Vieraat ihmiset jännittävät, mutta uteliaisuus vetää häntä silti kohti ihmisiä. Kosketus on vielä jännittävää, mutta tutun ihmisen antaessa rauhassa aikaa antaa hieman koskea rintakehästä, ja vieraskin saa varovasti rapsuttaa leuan alta. Herkkujen avulla rohkaistuu hyvin ja tulee haistelemaan reppuja sekä tutkimaan taskuja. Alkuinnostuksen jälkeen Zamu rauhoittuu jonkin verran, etenkin kun pihalla on oltu pidempään. Rauhoittuminen saattaa johtua myös väsähtämisestä. Vaikka Zamu on vielä tottumaton moneen asiaan, on hän selvästi kovin kiinnostunut ihmisistä – hakeutuu lähelle, nuolee käsiä ja jopa kasvoja. Zamu pyörii aktiivisesti ihmisten mukana ja haluaa olla osana tapahtumia. Persoonaltaan hän vsikuttaa olevan vähän höpsö ja touhukas, sellainen erittäin sympaattinen ja hauska tapaus. Zamu tarvitsee rauhallisen kodin ja tasapainoisen koirakaverin tuekseen. Hän hyötyy lempeästä ohjauksesta, ajasta ja kärsivällisyydestä. Tulevalta perheeltä vaaditaan koiralähtöistä otetta sekä ymmärrystä siitä, että monet meille arkiset asiat ovat Zamulle uusia ja jännittäviä, joten kotiutumisessa tulee edetä hänen tahtiaan. Zamu on aktiivisen ja toimeliaan oloinen koira, joten aikanaan joku harrastus voisi olla hänelle mieleen. Päivitykset 31.8.2026 Hurmaava Zamu tavattiin heinäkuun tarhavierailulla. Zamu on varsin reippaan oloinen koiruus. Namuset maistuu pojalle ja Zamu käy nuolemassa vieraiden sormet aivan puhtaaksi nameista. Zamu on tavattaessa isolla pihalla vapaana ja valitsee jäädä hengailemaan vieraiden lähettyville. Ihmiset siis kiinnostavat kovasti. Missä olisi se ihminen, joka huomaisi tämä aarteen? 6.6.2026 Mainio Zamu astelee häntä vispaten Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotia ja ihmistä. <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.