Takaisin listaukseen

MISS CREAM

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
3/2024 (n. 2 v)
Koko
53-55 cm
Paino
25 kg
Sijainti
Romaniassa (One Rescue Association, Cosoba)

Tarinani

Lempeä mussukka loppuelämän rapsuttajaa vailla. Perustiedot ja tausta 31.8.2026 Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 450 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti. Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain. Miss Cream on tullut tarhalle kolmen sisaruksensa kanssa muutaman kuukauden ikäisinä pentuina. Miss Cream elää tarhan sisäpihalla sopuisasti laumassa eri-ikäisten ja eri sukupuolta olevien koirien kanssa. Hän on lempeän oloinen ja kiinnostunut ihmisistä. Tulee lähelle, antaa vieraiden rapsutella ja nuuskuttelee tarkasti kaikkien kasvot. Riehaantuu myös leikkimään aktiivimme kanssa. Miss Creamin siskolla on lonkkadysplasia, mikä on hyvä pitää mielessä. Miss Creamin liikkuminen näyttää nyt normaalilta. Aktiivimme kuvaavat Miss Creamia sanoilla superkaunis neito, mussukka. Mussukalla on korkeutta 53-55 cm ja painoa noin 25 kg. Ihan koiran kokoinen kainalokaveri siis! Miss Cream on vielä nuori koira, jonka voi ajatella sopivan monenlaiseen kotiin. Täytyy kuitenkin muistaa, että Miss Cream on elänyt suurimman osan elämästään tarhalla eikä sillä ole kokemusta kotikoiran elämästä. Monet meille tutut asiat ovat hänelle täysin uusia ja niin leppoisa kuin Miss Cream onkin nyt tarhaoloissa, myös hänelle muutos kotikoiraksi tulee olemaan jännittävä ja hän tarvitsee aikaa ja lempeitä otteita. Jokin mukava yhteinen harrastus oman ihmisen kanssa olisi Miss Creamille varmasti mieluista. Tuleva perhe sitoutuu käyttämään Miss Creamin koulutuksessa vain koiralähtöisiä menetelmiä. Päivitykset 31.8.2026 Miss Cream tavattiin taas heinäkuun tarhavierailulla. Neiti elelee siskonsa Amorin kanssa sopuisasti yhdessä. Siskoonsa Amoriin verrattuna Miss Cream on tasapainoisemman ja hiljaisemman oloinen sekä sählää vähemmän. Miss Cream ei tauotakaan yhtä paljon kuin siskonsa ja tutun ihmisen olkapäälle vallan kiipeilee. Miss Cream myös väsähtää suhteellisen nopeasti, sen verran jännittävä ja kuormittava vieraiden kohtaaminen tytölle on. 14.6.2026 Miss Cream tavattiin huhtikuussa ja neiti oli rauhallinen ja lempeä oma itsensä. Energiset häkkikaverit höseltävät ympärillä ja väistää niitä. Nousi olkapäälle antamaan aktiiveille pusuja. Lisätty uusia kuvia ja videoita. 24.4.2026 Miss Cream tavattiin aktiivien reissulla helmikuussa 2026. Hän asuu tällä hetkellä samassa häkissä Alexianan ja Amorin kanssa. Kun mennään häkin lähelle, alkaa kauhea alkusekoilu, häkin ovet vain rytkyivät. Hienoja hulluja koko porukka! Amor haukkuu kierroksilla ollessaan ärhäkästi häkin ulkopuolella olevia koiria. Kaikki rauhoittuvat jonkin ajan kuluttua, ja pusuttelevat vieraita. Kerrassaan ihana nallekarhu, joka olisi valmis muuttamaan omaan kotiin. Lisätty uusia kuvia ja videoita. Häkkiin mennessä väistää kahden muun sekoilua koppiin asti, mutta kun tilanne vähän rauhoittuu, tulee Annin rapsuille. Ei möykkää yhtä paljon kuin veljensä ja Alexiana. Nätti tyttö! 5.12.2025 Miss Cream aloittaa oman kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa. <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.