BIG-CORBU
🇷🇴RomaniaTarinani
Suuri nallekarhu etsii maaseudulta kotia, jossa saisi olla perheensä ainoa silmäterä Perustiedot ja tausta 29.5.2026 Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M.G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Kulkurit on tehnyt yhteistyötä Mihain kanssa useiden vuosien ajan. Tarhalla asuu kerrallaan noin 50–60 koiraa ja niistä huolehtii päivittäin Mihain lisäksi yksi työntekijä. Tarhaa on rakennettu vuosien ajan ja sitä parannetaan edelleen jatkuvasti. Mihai haaveilee myös saavansa tarhan yhteyteen tilat sterilointien tekemiseen, jotta hän pystyisi jatkossa keskittymään entistä enemmän kodittomien koirien tilanteen ennaltaehkäisyyn kestävän eläinsuojelutyön keinoin. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita rescue-eläimiä, kuten kissoja, lehmiä, lintuja, vuohia ja hevosia. Big-Corbu on saanut nimensä suuren kokonsa sekä rotuperimänsä vuoksi. Corbu tarkoittaa romaniaksi korppia, joka on kutsumanimi mustalle romanianvuoristokoiralle, jota Big-Corbun perimästä todennäköisesti löytyy. Big-Corbu on tullut kunnalliselta koiratarhalta M.G. Rescuen tarhalle 2026 vuodenvaihteessa. Tullessan tarhalle Corbu oli hyvin laihassa kunnossa, ja huhtikuussa 2026 tavattaessa Corbu on edelleen hoikanpuoleinen. Namit kuitenkin maistuvat pojalle, ja se jaksaakin keskittyä etsimään häkin lattialle heiteltyjä herkkuja. Big-Corbu on tavattaessa hyvin ystävällinen ja vaikuttaa nauttivan kovasti ihmisten huomiosta ja rapsutuksista, painautuen ihmistä vasten vastaanottamaan hellyydenosoituksia. Välillä Corbu intoutuu myös hepuloimaan pienessä häkissä, ja innostuessaan jyrää kaiken. Corbu myös hyppää ja nousee ihmistä vasten seisomaan, jolloin se onkin ihmisen korkuinen. Pääosin Corbu on kuitenkin rauhallinen aktiiviemme lyhyen vierailun ajan. Muiden koirien kanssa Big-Corbu ei tiettävästi tule toimeen, ja se asuttaakin häkkiään yksin. Corbun kuullaan haukkuvan häkissään, kun aktiivimme ovat tervehtimässä muita koiria, mutta Corbun häkkiin mentäessä keskittyy se täysin ihmisen läsnäoloon, eikä kiinnitä huomiota muihin koiriin. Ihmisestä ja ruuasta Corbun kerrotaan olevan hyvinkin puolustava, joten Corbu sopisikin ainoaksi koiraksi. Big-Corbu etsii maaseudulta kotia, jossa olisi iso tontti vartioitavaksi. Tulevalla kodilla tulee olla vahva tietämys ja ymmärrys laumanvartijakoirien käyttäytymisestä ja tarpeista, eikä Corbua luovutetakaan ensimmäiseksi koiraksi tai kotiin, jossa on pieniä lapsia tai muita koiria. Corbun suuren koon vuoksi joudumme tekemään hänen Suomeen kuljettamisekseen erityisjärjestelyjä, ja Corbu vaatiikin kokonsa puolesta neljän koiran paikan. Tästä syystä joudumme veloittamaan Corbusta myös ylimääräisiä kuljetuskuluja 150€. Päivitykset uusimmasta vanhimpaan 29.5.2026 Big-Corbu aloittaa oman kotinsa etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa! <div class="et_pb_module
