Takaisin listaukseen

SENSEI

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
2018 - 2019 (n. 8 v)
Koko
50cm
Paino
22kg
Sijainti
Romaniassa (Ioana Bodea, Cosoba)

Tarinani

Komea Sensei-herra etsii ikiomaa kotiaan, jossa rauhassa opetella mitä on olla rakastettu perheenjäsen<3 Perustiedot ja tausta 9.1.2026 Ioana Bodea on bukarestilainen eläinsuojelija, joka on lapsesta saakka auttanut kotikaupunkinsa kodittomia kissoja ja koiria säännöllisen palkkatyönsä ohessa. Nykyään koko hänen perheensä osallistuu eläinten auttamiseen ja perheellä on oma pieni tarha, jonka viimeistely on vielä kesken. Tämän uuden tarhan Ioana haluaa pitää turvapaikkana niille koirille, joille isompien tarhojen olot ovat liian stressaavia. Ioana on toiminut jo pitkään vapaaehtoisena Cosobassa sijaitsevalla One Rescue Associationin koiratarhalla ja järjestänyt koirien sterilointeja jo 90-luvulta lähtien ja tekee työtä tällä saralla aina resurssiensa riittäessä. Ioanalla on Cosoban tarhalla lukuisia koiria, joista hän huolehtii. Kaiken kaikkiaan Ioanalla on tällä hetkellä noin 150 koiraa yhtä aikaa huolehdittavanaan. Hurjan komea Sensei, arviolta noin 7-vuotias herrasmies, on löydetty kadulta noin viisi vuotta sitten paikallisen eläinsuojelijan toimesta. Tullessaan Cosobaan Sensei oli ollut pelkoaggressiivinen, alku oli hänelle todella haasteellinen ja vaati paljon aikaa. Aikanaan kadulla asuessa tätä pelkoaggressiivisuutta ei havaittu vaan siellä käyttäytyi avoimemmin. Tarhaoloihin tottuminen oli siis hyvin vaikeaa hänelle ja hän oli hitaasti lämpenevämpää sorttia. Tämä on tulevassa kodissa hyvä tiedostaa, vaikka nykyään käytös onkin ihan erilaista, tapahtuneesta on jo vuosia eikä näitä haasteita enää ole. Kun Sensei saa oman kodin ja matkustaa omaan kotiin, voi tuo pelko nostaa päätään ja tulevassa kodissa olisikin hyvä olla kokemusta rescuekoirista ja mahdollisten lasten tulisi olla isompia. Lokakuussa aktiivien tavatessa Sensein, on poitsu sosiaalinen ja innostunut sekä hakee heti herkkuja ja rapsutuksia vierailtakin. Saa ihan kunnolla rapsutella ja koskea, tulee lähelle. Herkut myös maistuvat. Sensei asuu tällä hetkellä Pärla-nartun kanssa ja heillä menee hyvin yhdessä. Ollessaan aiemmin eri narttujen kanssa samassa häkissä, Sensei jäi ihan jalkoihin ja muut hyökkivät hänen kimppuunsa. Sensein tulevan kodin tulee sitoutua positiivisen vahvistamisen keinoihin ja antaa aikaa sekä kärsivällisyyttä, kun Sensei kotiutuu. Sensei voisi sopia monenlaiseen kotiin, kunhan kodissa on tilaa koiran omalle tilalle etenkin alun kotiutumisessa. Tulevassa kodissa voisi olla sopuisa koirakveri tai Sensei voisi viihtyä myös ainoana koirana. Olisiko sinulla tarjota tälle komealle ja herttaiselle nallukalle oma perhe? Päivitykset: 14.5.2026 Ihana, reipas Sensei tavattiin huhtikuun aktiivireissulla. Herra oli rauhallinen ja tuli heti rapsutettavaksi. Hän etsii mielellään herkkuja maasta, ja ne kiinnostavat Senseitä eniten, mutta on myös jonkin verran kiinnostunut ihmisen läsnäolosta, ja antaa hienosti käsitellä itseään. Järkevän ja rauhallisen oloinen poitsu (: Ihmisen läsnäoloon kyllästyy lopulta ja alkaa puuhailla omia hommiaan rennosti. Sensei on ihana oma itsensä, ei tarvitse tauottelua esimerkiksi ihmisen käsittelystä. Lisätty uusia kuvia ja videoita<3 3.1.2026 Ihana Sensei saapuu etsimään omaa kotiaan (: <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.