Takaisin listaukseen

ANDI-POIKA

🇷🇴
Rescueyhdistys Kulkurit ry
Syntymäaika
3/2024 (n. 2 v)
Koko
52cm
Paino
22kg
Sijainti
Romaniassa (Carpe)

Tarinani

Hurmaava, elämäniloinen Andi-Poika voisi sopia monenlaiseen kotiin ja toivoo itselleen sitoutunutta ihmisystävää, joka huolehtii hänen erityistarpeistaan. Perustiedot ja tausta 7.8.2026 Carpe oon lähellä Mitrenin kylää sijaitseva, romanialaisen Carmen Mandescun ylläpitämä tarha. Carmen on Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani ja Carpen tarha on rakennettu tiiviissä yhteistyössä Kulkurien kanssa vuosina 2016-2019. Carmenin ja Kulkurien yhteinen taival juontaa juurensa vuosien taakse: ennen Carpea Carmen toimi Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Carpen tarhan kantavana ajatuksena ovat olleet sekä Kulkurien että Carmenin eettiset ja kestävää kehitystä edustavat arvot: Carpella pyritään tarjoamaan koirille mahdollisimman hyvät oltavat ja perushoidon lisäksi huomiota pyritään kiinnittämään mahdollisimman paljon myös esimerkiksi arkojen koirien sosiaalistamiseen. Carpen tarhalla elää normaalisti 120–150 koiraa, sekä kissoja, joista kaikista huolta pitää tarhalla asuvat työntekijät, romanialainen pariskunta. Koronatilanteen aikana tarhan koiramäärä nousi, ollen tällä hetkellä jopa 190 koiraa Carmen ja Carpe ovat lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Andi-poika on tullut Carpen tarhalle kahden kuukauden ikäisenä pentuna loukkaantuneena. Pieni Andi ja pojan sisarukset joutuivat kamalaan onnettomuuteen, jossa koko pentue jäi auton alle. Andi-poika oli ainoa, joka selvisi törmäyksestä. Törmäyksen seurauksena Andin vasemman takajalan reisiluu on mennyt poikki ja siihen on leikkauksessa röntgenkuvista päätellen laitettu ydinnaula. Andi-poika ei ehkä saanut helpointa alkua elämälleen, mutta hän sai toisen mahdollisuuden ja on valmis aloittamaan oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelman kautta. Aktiivimme tapasivat tämän mustaruskean hurmurin heinäkuussa 2025. Andi-poika asuu tapaamishetkellä kahden uroksen kanssa samassa aidatussa pihassa ja Carmenin mukaan poika tulee kaikkien kanssa loistavasti toimeen. Aktiivimme kuvailevat Andia todella iloiseksi, avoimeksi ja ihmisläheiseksi koiraksi. Vieraat ovat pojan mielestä parasta maailmassa ja jokaista vierasta Andi käy iloisesti tervehtimässä ja pienellä tökkäisyllä muistuttaa, että rapsutuksia otetaan vastaan! Pojan ei kuulla tavattaessa haukkuvan ja hän vaikuttaa keskittyvän vierailun aikana olennaiseen: ihmisiin, rapsutuksiin ja tietenkin herkkuihin. Namit tälle pojalle maistuvat paremmin kuin hyvin! Andi etsii kotia erityisadoption kautta vasemman jalan reisiluun murtuman vuoksi. Vaikka taustalla onkin onnettomuuden aiheuttama vamma, käytti poika leikattua jalkaa varsin hyvin heinäkuussa eikä jalka heinäkuun tarhavierailulla vaikuttanut kipeältä. Aktiivimme huomasivat lokakuun vierailun aikana, että Andin vasen takajalka vaikutti vaivaavan poikaa enemmän kuin aiemmin, jolloin poika vaikutti varovan ja ontuvan jalkaa. Andin molemmat takajalat myös kääntyvät ulospäin, varsinkin vasen. Andilta on otettu uusinta röntgenit, joiden perusteella Andin jalkoihin on jäänyt huomattava pituusero ja poika joutuu kompensoimaan virheasentoa koko takaosalla. Suomalainen ortopedi on lausunut rtg-kuvat. Andilla on vasemmassa jalassa eturistisidevaurio, johon hoitona on TPLO leikkaus. Tulevan kodin tulee varautua siihen, että Andin jalkojen pituusero voi vaatia koko pojan loppuelämän ajan konservatiivista hoitoa, kuten fysioterapiaa, kehonhuoltoa ja kipulääkitystä, jotta poika voi elää hyvää ja kivutonta elämää. Andi voisi sopia monenlaiseen kotiin ja pärjätä myös ainoana koiran. Kotona voisi myös odottaa ystävällinen ja tasapainoinen koirakaveri, joka voisi näyttää Andille mallia kotikoiran taitoja opetellessaan. Asumismuodon suhteen voisi ajatella, että oma pieni piha voisi olla pojan mieleen, jossa poika voisi ottaa ilospurtteja ja tarkastella maailman menoa ja tuoksuja omaan tahtiin. Tulevan kodin on tärkeä muistaa, että Andi on viettänyt koko elämänsä tarhalla, joten kaikki tarhan ulkopuolinen elämä on hänelle täysin uutta ja jännittävää. Andi ei ole koskaan kokenut kotikoiran elämää, joten tulevan kodin on hyvä varautua antamaan hänelle aikaa, ymmärrystä, kannustusta ja tukea kaiken uuden edessä. Tulevan kodin tulee sitoutua käyttämään vain positiivisia ja koiralähtöisiä koulutusmenetelmiä, jotta Andi saa parhaan mahdollisen loppuelämän omassa kodissaan. Päivitykset 7.8.2026 Terveisiä iloiselta Andilta Romaniasta! Poika asustaa edelleen vapaana tarhan pihalla ja tuli tuttuun tapaansa toivottamassa aktiivimme tervetulleiksi näiden saavuttua tarhalle heinäkuun matkalla. Kun aktiivit kävivät päivittämässä muita adoptio-ohjelmassa jo olevia koiria, oli Andi siirtynyt koppiin lepäilemään, mutta tuli kutsusta takaisin aktiiviemme luokse. Aktiivimme kuvailevat Andin olevan superherttainen ja ihana poika, joka seuraa ja pysyy lähellä aktiiveitamme. Rapsutukset kelpaavat pojalle edelleen paremmin kuin hyvin! Lisätty uusia kuvia ja video Andista heinäkuun reissulta, josko nyt tämä iloinen poika tulisi huomatuksi ja pääsisi nauttimaan kotikoiran elämästä. 13.4.2026 Andi-poika tavattiin jälleen helmikuun aktiivimatkalla. Poika on iloisena aktiiveitamme vastassa heti, kun he saapuvat tarhalle. Andi asuu edelleen vapaana pihalla, koska on kaikille lempeä ja sosiaalinen. Vapaana ollessaan poika pääsee myös käyttämään jalkojaan ja lihaksiaan paremmin kuin häkissä. Andi käyttää hienosti myös vammautunutta jalkaansa: jalka on selvästi ulospäin kiertynyt, mutta poika nousee kuitenkin helposti takajaloilleen eikä näytä varovan jalkaa. Carmen kertoo, että päästää Andin välillä juoksemaan pellolle vapaana, ja siellä poika sitten juokseekin onnellisena täysiä! Aktiivimme luonnehtivat Andin olevan superihana poika, siis aivan täyden kympin koira! <3 On aivan käsittämätöntä, miten tätä kullanpalaa ei ole vielä kukaan huomannut. Lisätty Andi-pojalle uusia kuvia ja videoita. Josko nyt tätä elämäniloista poikaa onni suosisi ja hänet huomattaisiin. 26.11.2025 Terkkuja aivan ihastuttavalta Andilta Romaniasta, jonka aktiivimme tapasivat uudelleen lokakuun reissulla. Andi asuu edelleen tarhan sisäpihalla vapaana yhden vakkarikaverin kanssa. Aktiiviemme vierailun aikana pihalle päästettiin Andille vieraat yhdeksän pientä hulivilipentua sekä kaksi muuta uutta koiraa. Andi on erittäin säyseä kaikkia näitä itselleen uusia tuttavuuksia kohtaan ja sietää myös tosi hyvin pentujen sekoilut ja päälle hyppimiset, mutta osaa tarvittaessa kohteliaasti ojentaa pentuja, jos meno Andin mielestä menee ihan mahdottomaksi. Andi vaikuttaa tulevan niin urosten kuin narttujen kanssa hyvin toimeen. Aktiivimme kuvailevat Andia upeaksi, lempeäksi, sosiaaliseksi ja tasapainoiseksi pojaksi. Andi tulee aktiiviemme syliin ja lähelle itselleen vieraita ihmisiä. Aktiivimme saavat koskea ja rapsutella poikaa miten vain saman tien. Andi vaikuttaa aivan ihastuttavalta pojalta ja toivoo, että uusien kuvien ja videoiden myötä hänet erityistarpeineen kaikkineen huomattaisiin. 4.10.2025 Iloinen Andi-Poika aloitti oman kodin etsinnän Kulkurien adoptio-ohjelmassa. <div class="et_pb_module

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Kulkurit ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.