BONO
🇫🇮SuomiTarinani
Bono on hauska pikku partiopoika – aina valmiina seikkailuun, mutta osaa myös ottaa rennosti. Bono etsii aktiivista omistajaa rauhalliselta seudulta! 5-vuotias, liikunnallinen ja ketterä, ihmisiin ystävällisesti suhtautuva Bono on asunut nykyisessä hoitopaikassaan vajaan vuoden. Kotihoidon aikana Bonosta on ajan myötä tullut huomattavasti rentoutuneempi koira. Kotioloissa leppoisa ja hyväntuulinen kaveri nukkuu mielellään kyljellään keskellä tuvan lattiaa eikä vaivaudu edes avaamaan silmiään, jos kotihoitaja sattuu silittämään kesken unien. Luottamus kotihoitajaan on entisestään vahvistunut, mutta myös vieraat ihmiset ovat pääsääntöisesti oikein kivoja. Lenkkeily kuuluu reippaan pojan lempiharrastuksiin, eikä enää nykyisin tarvitse ryntäillä ovesta, vaan voi odotella arvokkaasti ulkoportailla, tilannetta isoilla korvilla kuulostellen. Useimmiten ulkoilu sujuu rauhallisesti hihna löysällä kulkien, joskin autot edelleen kuohuttavat herkän pojan mieltä, mutta palautuminen tapahtuu paljon aiempaa nopeammin. Myyrien jahtaaminen on erityisen hauskaa, mutta taitava nenän käyttäjä on käynyt verijäljelläkin. Lenkillä ei millään malttaisi jättää hätistelemättä lintuja tien pientareilta ja ojien pohjalta lentoon. Rankan jahtaamisen jälkeen onkin sitten niin mukava kieriskellä mutakylvyssä, että kylvyn jälkeinen suihkuttelukin menettelee. Ylipäänsä hoitotoimenpiteet ovat alkaneet sujua yhä paremmin, jopa kostean ihottuman (hot spot) hoito onnistui kotihoitajan tekemänä, ilman kuonokoppaa. Vaikka kotihoitaja onkin ehdoton luottoihminen, Bono suhtautuu vieraisiin ihmisiin, myös kotiin tuleviin ventovieraisiin, ystävällisesti. Omaa kotia täytyy toki vartioida, mutta siitä huolimatta sovinnollinen poika ei ryhtynyt tappeluun edes pihatielle eksyneen uroskoiran kanssa. Alkukesällä vatsavaivat veivät Bonon eläinlääkärin vastaanotolle, ja erityisruokavalio onkin tuonut avun ärtyneen suoliston aiheuttamiin oireisiin. Samalla reissulla tarkistettiin, että hampaat ja korvat ovat kunnossa ja myös anaalirauhanen tyhjennettiin. Vaikka nameilla palkkaaminen ei vatsavaivojen vuoksi ole ollut mahdollista, sosiaalinen palkkaaminen ja puheella ohjaaminen toimii hyvin. Fyysinen ohjaaminen sen sijaan herättää voimakastahtoisen pojan vastarinnan, jos Bono kokee sen vähänkin pakottavaksi. Hihnan käytössä on siis oltava tarkka, jottei pääsee syntymään ”enpäs -tunnelmaa”! Herkkänä koirana Bono vaistoaa oman ihmisen tunnetilat todella pienistä vivahteista ja rauhoittuu, kun ihminen rentoutuu. Yksittäiset kovat äänet eivät pelota, mutta kesän ukkosmyrskyt ja niihin liittynyt kaatosateen ropina peltikatolla aiheuttivat pelkoa. Energisen, toimintaa kaipaavan koiran herkkyys yhdistettynä vahvaan omaan tahtoon ja saalistusviettiin tekevät Bonosta omalle ihmiselleen ajoittain hieman haastavan, mutta jokaiseen päivään mielenkiintoa tuovan, persoonallisen ja uskollisen ystävän. Bono toivoo löytävänsä koirakokeneen, aktiivisen ja silloin tällöin vastaan tulevista haasteista lannistumattoman kodin suhteellisen rauhalliselta alueelta. Kotihoidossa viettämiensä kuukausien aikana tämä komea poika on osoittautunut opinhaluiseksi, elämäniloiseksi ja ihmisrakkaaksi koiraksi, joka olisi aivan valmis muuttamaan omaan kotiin. Komea Bono on viettänyt rauhallisella maaseudulla sijaitsevasa hoitopaikassaan reilut neljä kuukautta ja opiskellut tarmokkaasti kotikoiran taitoja. Kotihoitojakson aikana edistys onkin ollut melkoista: Poika hallitsee sisäsiisteyden ja hoitotoimenpiteet sujuvat, tossu sujahtaa jalkaan ja takki selkään. Ruokakuppia ja ulko-oven avausta odotellaan kauniisti istuen ja kieliopinnotkin ovat edenneet niin, että Bono ymmärtää yli 10 sanaa. Lenkillä kävellään tien vasenta reunaa, luokse tulo ja odottaminen vaativat vielä harjoittelua, mutta ovat hyvällä alulla nekin. Lenkkipolulla Bono käyttää ääntään monipuolisesti haukahtelemalla vastaan tuleville lenkkeilijöille ja vinkumalla koirille. Harjoittelun alla on myös ”vetämättä hihnassa” -käytös. Naksuttimen käyttö merkkisanoineen toimii mainiosti opiskelun apuvälineenä. Autot ovat edelleen Bonolle mieltä kuohuttavia vehkeitä, mutta yhdessä kotihoitajan kanssa Bono yrittää joka päivä sinnikkäästi opetella niitäkin sietämään. Sen sijaan kovat äänet eivät poikaa pelota, jopa uuden vuoden aatosta selvittiin vain vähällä huolestumisella. Kotona, oman hoitajan läheisyydessä, on kaikkein kodikkainta, mutta vieraatkin Bono toivottaa tervetulleiksi rapsuttajiksi, tutuksi tulleet saavat suorastaan ylitsevuotavan sydämellisen vastaanoton. Onpa Bono käynyt kyläilemässäkin kotihoitajan ystävien luona innostuen tutkimaan itsenäisesti joka nurkan, saunan lauteita myöten. Parin tunnin kuluttua on kuitenkin alkanut tehdä jo kovasti mieli kotiin, omalle sohvalle lepäilemään. Vaikka Bono viihtyy ihmisten seurassa, se osaa myös rauhoittua viettämään aikaa itsekseen. Omasta ihmisestä erossa oleminen tuntuu vielä toistaiseksi vaikealta, mikä ilmenee ääntelynä. Sen sijaan esineiden tuhoamiseen poika ei ole ryhtynyt, vaan isot pahvilaatikot ja muu sallittu tuhottava on riittänyt ajan kuluksi. Vaikka Bono on tottelevainen ja yhteistyöhaluinen koira, on se myös vahvatahtoinen. Innokkaana ja vilkkaana poikana Bono pitää kovasti painimisesta ja vetoleikeistä sekä pallojen kanssa touhuamisesta. Alkuvaiheen vatsavaivat ovat hellittäneet, mutta ruokavalion kanssa tulee edelleen olla tarkka. Bonolle etsitään aktiivista koirakokenutta kotia rauhalliselta alueelta, mieluiten aidatulla pihalla varustetusta omakotitalosta. Uudessa kodissa tulee olla osaamista nuoren reaktiivisen koiran kouluttamiseen ja aikaa yhteiseen puuhailuun. Tällä hetkellä Bono asuu yhden naisen kodissa, mutta voimakkaana fyysisenä koirana voisi sopia myös ulkoilua harrastavan, koiralukutaitoisen miehen ystäväksi. Pienten lasten kotiin vauhdikas poika ei sovellu. Bono on tarkka omasta reviiristään, niin omasta rauhasta kuin ruuasta ja pärjää hyvin ainoana koirana, mutta rajuista leikeistä pitävä koirakaverikin voisi olla mukava. Pienikokoiset lemmikit ja kissat sen sijaan saattaisivat saada Bonon innostumaan jahtauksesta. Kotihoitajan sanoin: ”Vauhtia pojasta löytyy sen verran, ettei sen kanssa tylsää pääse tulemaan!” Oheiselta videolta voit seurata Bonon viimeaikaista menoa kotihoidossa: Bono on asunut Suomessa pian kuukauden. Bonon kanssa on keskitytty luomaan turvallisuudentunnetta lisääviä rutiineja sekä opettelemalla erilaisia kotikoiran taitoja. Bonon arjesta on pyritty tekemään nyt alkuun varsin tasaista, esimerkiksi tekemällä lenkit aina samaan aikaan ja paikkaan. Aamulenkki tehdään hiljaisella tiellä, koska aamuisin tiellä ei juuri liiku autoja. Autot on Bonolle iso mörkö, joita pitää haukkua hurjasti. Tätä ongelmaa on tulevan kodin oltava valmis kärsivällisesti työstämään. Metsän hajuja Bono pääsee tutkimaan päivällä, koska aamulla ne ovat kaikkien villieläinten jäljiltä vielä niin tuoreita, että kiihdyttävät Bonoa liikaa. Bono on suurten tunteiden koira, joka välillä tarvitsee ihmisen apua rauhoittuakseen. Iltapäivällä on Bonon päivän kohokohta eli tunti myyrästystä pellolla. Bono tykkää myyrästämisestä niin paljon, että jättää välillä autotkin haukkumatta, kun kuoppien kaivelu on vaan niin kivaa. Samoin huomiotta jää makupalat ja ihminen, mitä nyt välillä pojan pitää nostaa päänsä kuopasta tarkistakseen, että tyyppi on vielä tallella. Ihmisen tehtävä pellolla onkin lähinnä väistellä lentäviä mutapaakkuja. Jokaisen lenkin jälkeen, kun hoitaja ja Bono ovat takaisin kotipihassa, Bono saa nuuskutella muutaman namin maasta. Tämän rutiinin on tarkoitus rauhoittaa Bonoa ennen sisälle menoa ja helpottaa mahdollisia muutoksia lenkkiaikataulussa. Sisälle palaamisen jälkeen Bono saa ruoan. Bono syö tällä hetkellä neljästi päivässä eläinlääkäriruokaa auttamaan vatsan toimintaa, joka alkaa ollakin palautunut normaaliksi. Myös sisäsiisteys on edistynyt, kun maha ei ole enää kuralla. Bono jopa osaa pyytää ulos, kun hätä yllättää. Sisällä Bono on jo rauhallisempi, ihan kaikkia ääniä ei enää
