GERGANA
🇧🇬BulgariaTarinani
Kummikuvaus Adoptiokuvaus Gergana on herttainen, lempeä ja hieman herkkä tyttö, joka suhtautuu ystävällisesti niin ihmisiin kuin toisiin koiriin. Hän on sosiaalinen muiden koirien kanssa, mutta ei lainkaan päällekäyvä. Gergana liittyy yhteisiin leikkeihin hieman varovaisesti ja antaa mieluummin muille tilaa kuin pyrkii itse huomion keskipisteeksi. Kolmesta sisaruksesta häntä kuvaillaan kaikkein vaatimattomimmaksi ja kilteimmäksi. Gergana ja hänen kaksi sisarustaan heitettiin tarhan aidan yli syyskuussa 2026 keskellä yötä. Sisarusten iäksi arvioitiin noin 5–6 kuukautta. Nyt tämä suloinen tyttö odottaa omaa kotia, jossa hän saa tuntea olevansa turvassa ja rakastettu. Gergana etsii kotia, jossa hänen herkkyyttään ymmärretään ja hänelle annetaan aikaa tutustua uusiin ihmisiin ja ympäristöön omaan tahtiinsa. Hänelle toivotaan lempeää ja kärsivällistä ihmistä, joka ei kiirehdi vaan antaa pienen tytön rohkaistua rauhassa. Yhteiset leikit ja arjen taitojen opettelu saavat edetä Gerganan ehdoilla. Tarhanpitäjän arvion mukaan Gergana voisi sopia myös kotiin, jossa on ennestään toinen koira. Hän etsii perhettä, joka sitoutuu pentuarkeen ja tarjoaa hänelle turvallisen kodin myös hänen kasvaessaan aikuiseksi. Olisiko sinulla tarjota Gerganalle oma loppuelämän koti? Huomioithan, että koirien luonnekuvaukset on tehty kotihoidossa/tarhaolosuhteissa. Ympäristönmuutos on koiralle erittäin stressaavaa ja saattaa aiheuttaa käytöstä, joka ei ole koiralle luonteenomaista. Kaikki kauttamme maahan tuodut koirat ovat steriloituja/kastroituja. Koirille on annettu kaksinkertaiset rabies- ja vitosrokotukset sekä tehty vereen liittyvät preparaattitestit. Lisäksi koirat ovat saaneet ekinokokkoosi-madotus ja ulkoloishäädöt. Koirilla on EU:n lemmikkieläinpassi. Kiinnostuitko Gergana sta? Täytä adoptiohakemus ja kerro meille lisää itsestäsi ja elämäntilanteestasi. Täytä adoptiohakemus Tai haluatko tukea Gergana a? Voit liittyä koirakummiksi ja tukea Gergana n arkea tarhalla. Lue lisää kummitoiminnasta. Lue kummitoiminnasta
