Takaisin listaukseen

PEPITO

🇬🇷
Hard Luck Paws ry
Syntymäaika
5 kk
Paino
ennuste aikuisena: 28+kg
Sijainti
Thessaloniki, Kreikka

Tarinani

Pepiton elämän alkutaival on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Hänet löydettiin sisaruksineen rakennusvaiheessa hylätyltä tontilta, jonne pentujen emo oli tullut hakemaan suojaa. Emo oli tehnyt pennut vesialtaaseen, joka oli alkanut sateiden takia täyttyä ja pennut olivat vaarassa hukkua. Kun pelastajat tulivat paikalle osa pienistä pennuista oli jo kokenut surullisen kohtalon ja hukkuneet. Pepito 8 muun pennun kanssa selviytyi ja on nyt saanut tarhan turvassa ja hoidossa kasvaa hyvinvoivaksi pojaksi. Tapasimme Pepiton tarhavierailulla Lokakuun alussa ja voi pojat millainen persoona hän onkaan! Pepito on sosiaalinen ja reipas pentu, joka ei ujostellut vierailijoita laisinkaan. Hän on pentueen kookkain, mutta hän ei kuitenkaan ollut päällepäsmärinä tai kiusannut muita pienempiä pentuja. Pepito tykkäsi kovasti ihmisen huomiosta, seurasta ja rapsutuksista. Hän on leikkisä ja iloinen kaveri, jolle hauskinta meidän tapaamisessa oli leikkiä aktiivimme hiuspompulalla. Myös herkut maittoivat tälle vielä kasvavalle kaverille. Tarhalla on huomattu myös, että Pepito pitää vesileikeistä. Pepiton kanssa on alettu jo harjoittelemaan hihnassa kävelyä ja varusteisiin totuttelua. Vaikka tarhan ulkopuolinen maailma onkin vielä jännittävä, Pepito on nopea oppimaan ja on joka ulkoilulla rohkeampi. Pepiton touhujen seuraaminen sai hymyn huulillemme ja hänen valloittava olemus jäi mieleemme. Toivommekin, että hän löytäisi oman rakastavan kodin juuri Suomesta, jossa hän voisi ilahduttaa omaa perhettään monien vuosien ajan! Pepiton on mahdollista matkata Suomeen Joulukuussa. Olisiko sinulla koti Pepitolle? Pepitoa ei ole vielä kastroitu nuoren Valmis matkustamaan: rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato,Ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokavirast…

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Hard Luck Paws ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.