POIKE
🇬🇷KreikkaTarinani
Poiken tarina alkoi yhdessä hänen sisarustensa kanssa Kreikan Messeleroi-kylässä. Poiken emo Myrto synnytti kuusi pentua romahtaneeseen talliin joulukuussa 2023. Aluksi Myrtoa ja pentuja autettiin ruokkimalla niitä, mutta pian eräs kyläläinen alkoi uhkailla tappavansa koirat, mikäli ne eivät poistuisi alueelta. Onneksi Myrto ja hänen kuusi pentuaan saatiin turvaan. Poike sai kasvaa yhdessä emänsä Myrton ja sisarustensa kanssa turvallisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Hänellä on ollut mahdollisuus kasvaa ilman huonoja kokemuksia ihmisistä ja turvallisessa hoidossa. Poike on hyväntahtoinen ja sopuisa nuori poika. Hän tarvitsee uuden ihmisen kohdatessaan hieman aikaa tutustuakseen ja hyväksyäkseen vieraan ihmisen lähelleen. Kun Poike saa edetä omaan tahtiinsa, hänestä kuoriutuu ystävällinen ja lempeä koira. Poike tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa ja on kissojen suhteen välinpitämätön. Hänellä on hyvin samanlainen luonne ja käyttäytyminen kuin sisarellaan Simkalla. Poike on saanut kasvaa rauhallisissa olosuhteissa yhdessä perheensä kanssa, joten nyt olisi aika löytää hänelle oma koti ja ihmiset, joiden kanssa hän saisi viettää loppuelämänsä. Olisiko sinulla Poikelle loppuelämän koti? Valmis matkustamaan: rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichilia, leishmania) ja Ruokaviras…
