Takaisin listaukseen

ALINE

🇬🇷
Hard Luck Paws ry
Syntymäaika
n. 2,5 v
Koko
noin 60cm
Paino
a noin 25kg
Sijainti
Drama, Kreikka

Tarinani

Viisi pentua syntyivät kadulle. Tämä paikka on kylä on korkealla vuoristossa lähellä Draman kaupunkia. Maatiloja on monia ja paimenet ottavat koiria vahtimaan lampaita. Valitettavasti he eivät steriloi narttuja. Jokaisen pentueen yhteydessä he pitävät yhden tai kaksi pentua ja loput hylkäävät. Pennut kuolevat nälkään, tai ne joutuvat suden syömäksi tai aikuisten uroskoirien tappamaksi. Tämä pentue oli onnekas, koska emä synnytti lähelle ystävällisen ihmisen taloa. Alusta asti vapaaehtoinen hoiti pennut hyvin. Hän kantoi pennut turvallisemmalle alueelle hylättyyn taloon. He saivat matolääkitykset ja rokotukset. Kun pennut kasvoivat, tilanne muuttui entistä vaarallisemmaksi. He alkoivat seurata emäänsä turvallisen alueen ulkopuolelle. He olivat kokoajan vaarassa jäädä auton alle, joutua tappeluihin jne. Vapaaehtoinen pelastaja soitti yhteistyökumppanimme paikalle ja he ottivat pennut tarhalleen. Näistä pennuista yksi on jo löytänyt kotinsa Suomesta Aline on rauhallisin viidestä sisaruksesta. Hän on iloinen ja leikkisä. Hän on lempeä ja osaa olla hienosti lastenkanssa. Aline tulee erittäin hyvin toimeen muiden koirien kanssa. Hän on kaunis ja on keskiaktiivinen. Tarhaolosuhteissa hän on hieman ujo. Uusia ihmisiä hän vielä jännittää, mutta tutut ihmiset pääsevät häntä rapsuttelemaan. Olemme tavanneet hänet useamman kerran tarhavierailuillamme. Parhain koti hänelle olisi kaupungin ulkopuolella. Tulevan kodin on hyvä ymmärtää aran koiran sielunmaisemaa ja antaa hänelle aikaa opetella kotikoiran elämää. Olisiko sinulla tarjota sellainen Alinalle? Valmis matkustamaan: rokotettuna, sirutettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä ja tautitestattuna (anaplasmoosi, babesia, sydänmato, ihomato, ehrlichia, leishmania) ja Ruokavirasto…

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Hard Luck Paws ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.