Takaisin listaukseen

PACO

🇬🇷
Pawesome Rescue ry
Syntymäaika
2025 (n. 1 v)
Koko
n. 30-35kg
Sijainti
Tarhalla Kreetalla

Tarinani

pelastettiin pentuna kaatopaikka-alueelta kunnalliselle tarhalle veljensä Oreon kanssa, kun pennut olivat sairastuneet hengenvaaralliseen parvo-virukseen. Pennut olivat syntyneet katukoiraemolle ja ovat todennäköisesti myös sukua adoptio-ohjelmassamme oleville Persalle ja Foivokselle. Kun Paco ja Oreo olivat toipuneet, oli kunnallinen tarha palauttamassa heitä takaisin kadulle, missä pojat olisivat olleet jälleen vaarassa, joten George pelasti heidät tarhalleen. ​ Isosta koostaan ja nuoresta iästään huolimatta Paco on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja kohtelias koira. Lähestyy aitaukseen menevää ihmistä rauhallisesti, mutta rohkeasti. Ei kuitenkaan esimerkiksi kertaakaan hyppinyt päin. Paco elää isossa aitauksessa sekalaumassa, ja tulee hienosti toimeen toisten koirien kanssa. Kissojen kanssa voidaan tarvittaessa testata. ​ Paco on veljensä tavoin äärimmäisen lempeä ja ystävällinen koira, joka kovasti nauttii ihmisen huomiosta, mutta väistää muita koiria kohteliaasti, niiden yrittäessä saada innoissaan kaiken huomion. Tämä upea rauhallinen koira ansaitsisi viimein oman rakastavan kodin, jossa saisi olla huomion ja rakkauden keskipiste. ​ ​ Paco on tällä hetkellä Kreetalla yhteistyötarhallamme, mutta valmis matkustamaan yhdistyksen kautta Suomeen heti kun oma koti tai hoitopaikka löytyy!

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Pawesome Rescue ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.