KELLY
🇬🇷KreikkaTarinani
pelastettiin kadulta, kun se yritti päästä kadulla autojen kyytiin. Kelly oli todennäköisesti hylätty jonkinlaisesta kodista kadulle, sillä Kelly on luoteentaan erittäin itsevarma, sosiaalinen ja ihmisrakas. Kelly on arviolta n. 2–3 vuotias leikattu narttu. Kellyssa on todennäköisesti bully-rotu(j)a sekä ainakin harehoundia (kreikanajokoira). Kelly on arviolta n. 35kg, eikä ihan ymmärrä omaa kokoaan, vaan pitää itseään hyvinkin sylikoirana. Kelly on tarhalla ns. yleisellä alueella, jossa on paljon muita koiria, niin uroksia, narttuja kuin pentujakin. Kelly tulee kaikkien kanssa toimeen, rakastaa leikkiä niin aikuisten kuin pentujenkin kanssa, mutta on myös dominoiva ja osoittaa muille heidän paikkansa. Parhaiten Kelly tulee tarhalla toimeen uroskoiran kanssa, jolla on hyvin samantyyppinen luonne. Kelly sopisikin varmasti parhaiten joko itsevarman uroksen kaveriksi tai ainoaksi koiraksi. Suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa, mutta sitä voidaan testata. Bullymainen luonne näkyy hyvin siinä, että Kelly haluaisi olla kaikessa mukana, ja rakastaa ihmisten huomiota ja läheisyyttä yli kaiken. Kellya saa todenteolla pusutella ja rapsutella. Uskomme Kellyn sopivan myös lapsiperheeseen, mutta Kelly ei tosiaan ymmärrä omaa kokoaan, ja varmasti kaataa taaperot kumoon, eli ihan pikkulapsiperheeseen Kellya ei luovuteta. Kelly on iso ja vahva koira, joten hihnakävelyä tulee ehdottomasti sitoutua harjoittelemaan, kuin myös yksinoloja, sisäsiisteyttä ja muita kotikoiran taitoja. Huomioithan, että luonnekuvaus on tehty tarhaoloissa ja emme voi varmasti sanoa millainen Kelly on kotioloissa!