JULIA
🇫🇮SuomiTarinani
Julia saapui Triple A:n tarhalle huhtikuussa 2026. Hän on noin 6-vuotias ja 66 cm korkea narttukoira. Tarhalle saapuessaan Julia oli arka ja laiha. Ajan kuluessa hän on kuitenkin saanut hiljalleen painoa lisää ja luottamus ihmisiin on kasvanut. Julia nautti vapaaehtoisten kanssa lenkkeilystä ja kävelee hienosti hinassa reagoimatta vastaantuleviin koirakoihin. Julia on esitellyt myös jo leikkisää ja vauhdikasta puoltaan tarhan koirapuistossa kirmaillessaan. Hän tulee hakemaan tuttua ihmistä mukaan leikkiin ja touhuilemaan kanssaan. Uusia ihmisiä tavatessaan Julia on alkuun hieman ujo, mutta tutustuttuaan hän nauttii rapsutuksista ja saamistaan herkuista. Julia etsii kotia, jossa ollaan valmiita panostamaan suhteen rauhalliseen luomiseen. Kodin tulee sijaita rauhallisella alueella. Julia ei sovellu kissakotiin. Julia on saapunut kotihoitoon Uudellemaalle, lisätietoja tulossa!
