Takaisin listaukseen

NINA

🇫🇮
Syntymäaika
5/2018 (n. 8 v)
Koko
Iso
Sijainti
Suomessa kotihoidossa

Tarinani

Nina saapui Triple A:n tarhalle heinäkuussa 2026. Hän on noin 8-vuotias ja 60cm korkea saksanpaimenkoiratyyppinen narttu. Nina saapui tarhalle omistajan menehtymisen myötä. Nina on energinen, iloinen ja itsevarma koira. Hän nauttii pitkistä lenkeistä rauhallisessa maastossa sekä ihmisen kanssa touhuamisesta. Hän jakaa häkin tällä hetkellä kahden narttukoiran kanssa ja he tulevat toimeen keskenään. Nina on päässyt käymään myös monen muun koiran kanssa yhteislenkillä ja ne ovat sujuneet hyvin. Lenkeillä hän keskittyy luonnon tuoksuihin ja omaan etenemiseen, toiset koirat hän tervehti ystävällisesti. Nina antaa myös ihmisen tehdä hoitotoimenpiteitä ongelmitta. Aktiivisena ja älykkäänä koirana Nina tykkää, kun hänen kanssaan treenaillaan ja aktivoidaan myös mieltä. Hän ottaa kontaktia, vastaa nimeensä ja kohtaa uudetkin ihmiset avoimesti. Nina tykkää myös järsiä luita ja pureskella puruleluja. Leluja Nina tykkää kantaa suussaan lenkeillä. Nina etsii roduntuntevaa kotia. Kotona voi odottaa samanhenkinen koirakaveri tai koirakavereita, mutta Nina sopeutuisi myös ainoaksi koiraksi. Nina on saapunut kotihoitoon Pirkanmaalle, lisätietoja tulossa!

Yhdistyksen yhteystiedot eivät ole saatavilla.