LIUSE NYK. RUU
🇫🇮SuomiTarinani
Tarvitsen rauhallisen ympäristön: Kyllä • Voin asua kaupungissa: Kyllä • Sovin lapsiperheeseen: Kyllä, teini-ikäisen lapsen kanssa minulla on mennyt mukavasti. • Tulen toimeen muiden koirien kanssa: Kyllä • Olen asunut kissojen kanssa: En • Minulla on seuraavia erityispiirteitä luonteen tai rotuominaisuuksien osalta: Kyllä – kärsin eroahdistuksesta. • Huomioitavaa terveydessäni: Ei huomioitavaa • Minulle on tehty terveystoimenpiteitä: Ihomato on hoidettu. • Olen asunut kotioloissa kotihoidossa: Kyllä • Olen ollut tarhalla yli 2 vuotta: Ei • Osaan kulkea remmissä Kyllä Kuulumisia kotihoidosta 13.10.2026 Kesällä vietin kuukauden kesämökillä ja tykkäsin siitä hirmuisesti! Sain nauttia vapaudesta ja puuhastella pihalla. Kerran lähdin vähän pidemmällekin tutkimusmatkalle metsään, mutta palasin kyllä ihan itse takaisin, kun kotiväki alkoi huhuilla minua. Kotona lenkkeily sujuu minulta hienosti. Saan moikata vastaantulevia koiria, jos toisen koiran palvelija antaa siihen luvan. Remmiräyhäämisestä en ole lainkaan kiinnostunut – vaikka vastaantulija innostuisi metelöimään, minä vain tepastelen rauhallisesti ohi. Lenkeillä parasta on tuoksujen tutkiminen, oravien perässä puuhun kiipeäminen (vaikka se ei ihan vielä ole onnistunut!) sekä herkkujen etsiminen kuono maassa, kun ulkoiluttajani niitä minulle heittelee. Osaan hienosti myös paikka ja vapaa käskyt, joita harjoittelemme lenkeillä säännöllisesti. Leluista en oikein välitä. Ehkä en vain lapsena päässyt tutustumaan niihin, joten ne eivät ole koskaan vieneet sydäntäni. Autossa matkustan sen sijaan mielelläni, kunhan saan istua takapenkillä. Minulla on tietysti oma turvavyökin! Kotona viihdyn tosi hyvin, kunhan minulla vain on seuraa. Nykyinen perheeni rakastaa minua kovasti – ja selvähän se, olenhan minä aivan ihana! ❤️ Juuri siksi he haluaisivat minun löytävän uuden kodin, jossa minun ei tarvitsisi jäädä yksin hätääntyneenä. Ehkä minut on joskus hylätty, ja yksin jääminen tuntuu siksi niin pelottavalta. Se stressaa kovasti, enkä haluaisi tuntea enää jääväni yksin. Odotan jo kovasti talvea! Onneksi viime talvena Vantaallakin riitti lunta. Tykkään lumisista lenkeistä ihan hirmuisesti, ja voi että, miten kivaa lumessa onkaan pyöriä ja kieriskellä! ❄️🐾❤️ Kuulumisia kotihoidosta 23.7.2026 Hei! Minä olen Ruu ❤️ Olen Liettuasta Suomeen marraskuussa 2024 muuttanut noin 16-kiloinen koiraneiti, joka etsii nyt sitä uutta ihan ikiomaa loppuelämän kotia. Olen enemmän luonnossa viihtyvä tutkimusmatkailija kuin kaupungin hulinoiden ystävä. Rakastan pitkiä metsälenkkejä, maksamakkaraa, maharapsutuksia, talvea ja herkkujen etsimistä sammalikosta. Jos vastaan tulee mustikoita, nekin saattavat päätyä parempaan talteen minun avullani! Olen rauhallinen tyyppi enkä mikään koheltaja. Koirapuistojen riehunta ei oikein ole minun juttuni – kuljen mieluummin omia polkujani. Remmissä kuljen hienosti, ja autoon hyppään reippaasti itse. Turvavyössä matkustan mielelläni, mutta suljetussa kuljetusboksissa en viihdy. Kaikkein tärkeintä maailmassa ovat kuitenkin omat ihmiseni. Kiinnyn omaan laumaani todella syvästi, ja juuri siinä piilee myös suurin haasteeni, jonka vuoksi olen uutta kotia etsimässä. Minulla on nimittäin voimakas eroahdistus. Yksin jääminen on minulle vaikeaa. Kun ihmiseni lähtee, en osaa rauhoittua, vaan kuljen levottomasti ympäri asuntoa ja haukun. Olen myös tehnyt tuhotöitä yksin ollessani. Kun oma ihminen palaa kotiin, minusta näkee, että olen ollut hyvin stressaantunut. Olen aidosti hätääntynyt siitä, että minut jätetään yksin. Siksi etsin kotia, jossa minun ei tarvitse juuri jäädä yksin ja jossa ymmärretään, että tarvitsen aikaa, turvallisuutta ja paljon läheisyyttä. Minulla on myös oma tärkeä turvapaikkani, yleensä sängyn alla, jossa saan levätä rauhassa. Kerrostalo ei ole minulle oikea paikka. Kuuntelen siellä jatkuvasti rappukäytävän ääniä ja stressaannun helposti. Rauhallisempi ympäristö olisi minulle paras. Auton torvet ja ukkonen jännittävät minua, mutta esimerkiksi lentokoneiden äänet e
