GURU

Tarinani

Tarvitsen rauhallisen ympäristön: Kyllä, ainakin alkuun • Voin asua kaupungissa: Kyllä • Sovin lapsiperheeseen: Ei tiedossa, mutta pienten lasten vilkkaus voi olla liian pelottavaa • Tulen toimeen muiden koirien kanssa: Kyllä, mieluiten toisen koiran kaveriksi • Olen asunut kissojen kanssa: Kissatesti tehty tarhalla • Minulla on seuraavia erityispiirteitä luonteen tai rotuominaisuuksien osalta: Oli ujo pentu, arastelee vielä nostamista • Huomioitavia asioita terveyteni osalta ovat: Ei • Minulle on tehty seuraavia terveystoimenpiteitä: Kannuskynnet poistettu • Olen asunut kotioloissa kotihoidossa: Kyllä, olen Liettuassa kotihoidossa • Olen ollut tarhalla yli 2 vuotta: Ei • Osaan kulkea hihnassa: Kyllä Olen Guru, ja saavuin Varėnan piirikunnasta Pilvingiain kylästä (noin 30 km Alytuksesta) alueelta, jossa villiintyneet koirat olivat lisääntyneet vapaasti keskenään. Tarhan työntekijät olivat jo useasti vierailleet paikalla ja suunnitelleet koirien kiinniottoa. Ensimmäinen operaatio suoritettiin marraskuussa 2024, ja näin saapuivat ensimmäiset viisi pentua. He olivat minun nuorempia sisaruksia emoni aikaisemmasta pentueesta. Emäni Gegutė ja minä olimme varovaisempia ja menimme loukkuhäkkiin vasta parin viikon kuluttua. Toukokuussa 2025 saapui toinen kolmen pennun pentue, ja muutaman päivän kuluttua isäni Gvazdikėlis meni myös loukkuhäkkiin ja saapui tarhalle. Kesäkuussa 2025 PRF-tiimin avustuksella saatiin kiinni tilalla olleet viimeiset ja varovaisimmat koirat – Tara ja Teppo. Näin koko populaatio oli viimeinkin saatu kadulta turvaan. Kaikki populaatiossa eläneet koirat olivat hyvin itsenäisiä ja heillä oli hyvät selviytymistaidot. Ne eivät olleet aggressiivisia vaan erittäin sosiaalisia keskenään ja elivät laumassa, mutta niitä ei oltu sosiaalistettu ihmisten kanssa. Pennuilla ei ollut ongelmia ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa, koska ne kasvoivat sijaiskodissa ihmisten kanssa. Aikuisille koirille ihmisen seura ja suojaympäristö aiheuttivat paljon stressiä. Ne kaikki jähmettyivät tai vapisivat silitettäessä. Minä saatoin jopa yrittää puolustaa itseään hampaillani tai ulostaa pelosta, kun ihminen lähestyi. Naaraskoirat sosiaalistuivat erittäin hyvin sijaiskodissa. Kaikki aikuiset koirat ja pennut löysivät kodin (Teppoa lukuun ottamatta, mutta se onkin toinen tarina). Minulla kävi hyvä tuuri, ja olen elokuusta 2025 asti saanut asua kotihoidossa Liettuassa, ja olen siellä oppinut jo monia tärkeitä taitoja. Olen oppinut mukautumaan pienen kaupungin hälinään, ja kun tutut rutiinit toistuvat en enää ole peloissani ulkoillessa. Itsevarmuuteni kasvaa päivittäin. Olen oppinut myös sisäsiistiksi, ja lelut ovat kovasti mieleeni. Saatan myös pentumaiseen tapaan pureskella esineitä, jos niitä jätetään ulottuvilleni. Pidän nukkumisesta hoitajani vieressä, kukapa sitä haluaisi yksin lattialla olla. Opin kyllä myös rauhoittumaan omaan petiini, jos minua ei haluta tulevassa kodissani ottaa sänkyyn. Minulla on täällä hoitopaikassa myös oma turvapaikka, minne piiloudun, jos tilanne käy liian jännittäväksi. Tulevassa kodissani olisikin hyvä olla oma paikka, minne saan rauhoittua. Osaan kulkea portaita ja matkustaa hissillä. Ulkona kuljen rohkeasti häntä pystyssä ja olen kiinnostunut vastaan tulevista ihmisistä. En hätkähdä liikenteen hälyä, ja vapaana ollessa pysyn lähettyvillä ja tulen kutsuttaessa luokse. Alkuun on toki tärkeää, ettei minua päästetä irti hihnasta ennen kuin olen varmasti kotiutunut ja omaksunut perheeni. Omaan myös jonkin verran riistaviettisyyttä ja tykkään metsästää hiiriä ulkona. Kuoppien kaivaminen on myös mukavaa puuhaa mielestäni. Nautin siitä, että minua silitetään ja hellitään, annan koskea itseeni, jopa tassuihin ja turkkiani saa hoitaa. Tuntemattomat ihmiset jännittävät minua, mutta kun näen saman henkilön useamman kerran, rentoudun enkä enää pelkää. Haluan tarkkailla turvallisen välimatkan päässä todetakseni, ettei ole mitään pelättävää. Äkilliset liikkeet voivat säikäyttää minut pois. Miten ne muut koirat sitten, no