BOLIKE
🇱🇹LiettuaTarinani
Tarvitsen rauhallisen ympäristön: Ei • Voin asua kaupungissa: Kyllä • Sovin lapsiperheeseen: Ei • Tulen toimeen muiden koirien kanssa: Ei • Olen asunut kissojen kanssa: Ei • Minulla on seuraavia erityispiirteitä luonteen tai rotuominaisuuksien osalta: Ei • Huomioitavia asioita terveyteni osalta ovat: Syön eläinlääkäriruokaa. • Minulle on tehty seuraavia terveystoimenpiteitä: Ei tehty terveystoimenpiteitä • Olen asunut kotioloissa kotihoidossa: Ei • Olen ollut tarhalla yli 2 vuotta: Kyllä • Osaan kulkea hihnassa: Kyllä Etsin kotia erityisadoptiona koska olen yli 10-vuotias seniori. Kesäiset terveiset 18.06.2025 Oikein pirtsakat terveiset täältä Liettuasta meiltä mummukoilta! Voimme erinomaisesti ja odotamme edelleen kärsivällisesti sen oman kodin löytymistä. ♥ Me pääsimme myös koko tarhan väki muuttamaan aivan uuteen paikkaan peltojen keskelle. Nyt me saamme olla rauhassa kaupungin metelistä ja voi kun meillä on uudet ja hienot tilat! Meille tuli tänne uuteen tarhaan tutustumaan hyvin tärkeitä vieraita ihan Suomesta asti, kuulema heillä on näppinsä pelissä kun täältä aina silloin tällöin koiria tullaan hakemaan isolla pakettiautolla. Ehkä mekin vielä jonain päivänä pääsemme hyppäämään kyytiin ja matkaamaan kohti uutta tuntematonta.. No, he hyörivät täällä kameroineen ja lenkittivät ja riehuttivat meitä koiria. Minä ja äippä päästiin myös lenkille ja ihan uuteen leikkitarhaan mikä on rakennettu tänne meitä koiria varten. Vaikka olemme jo iäkkäämpiä, niin olemme edelleen hyvin aktiivisia ja nuuskuttelimme innoissamme muiden koirien jättämiä viestejä kirsut kiinni toisissaan. Kävelemme mallikkaasti hihnassa, mutta emme oikein välitä muista koirista paitsi huonetoveristamme Lentiksestä, niinpä saamme ulkoilla tarhassa kun muut koirat ovat sisällä. Jo yksitoista pitkää kesää olemme viettäneet tarhalla, odottaen sitä että joku haluaisi meidät molemmat. Olen varttunut pennusta mummoksi ja silti jaksan yhä toivoa. Olisiko tämä se viimeinen kesä tarhalla, ja pääsisimme viettämään eläkepäiviämme omaan kotiin pehmoiselle pedille rakkaan perheen keskelle. ♥ Kuulumisia tarhalta 2.10.2024 Me mummukaiset olemme yhä hyvin iloisia, aktiivisia ja innokkaita lähtemään kävelyille – ja ennen kaikkea, me tarvitsemme toistemme seuraa. Olemme aina olleet yhdessä, ja meidän on tärkeää saada pysyä toistemme tukena uudessakin kodissa. Kävimme kaupunkiretkellä ja käyttäydyimme kuin fiinit kaupunkirouvat konsanaan. Emme esimerkiksi huudelleet herjauksia ohikulkijoille taikka osoittaneet aggressiota ohikulkevia koiria kohtaan, vaan käyttäydyimme itsevarmoina daameina. Vaikka emme reagoineet juurikaan ympäristöön, vain kerran itsehillintämme petti, kun ihan kuonotusten törmäsimme kaupungin vilinässä. Tällöinkin tuli vain yksi negatiivinen reaktio. Meistä Liolike tarvitsi silloin hetken aikaa tottuakseen ja tunteakseen olonsa taas varmaksi, mutta pääosin molemmilla oli hyvä ja itsevarma olo kaupungissa, eikä ympäristön vaihdos aiheuttanut suurta stressiä. Tästä voisimme päätellä, että voisimme sopia kaupunkiympäristöön, sellaiseen, jossa kuitenkin on melko lähellä pääsy rauhalliseen puistoon. Meille tärkeintä on, että saamme olla yhdessä! Onko toiveemme ihan mahdoton? Kuulumisia tarhalta 13.2.2024 Tiedättekö sen vitsin, että kaksi mummoa meni marjaan ja toinen ei mahtunut? Hehe, me oltaisiin kyllä mahduttu! Sopu sijaa antaa. Me ollaan sellaisia kilttejä mummoja, jotka aina lähtevät mielellään kävelylle, ihmettelevät uusia juttuja herkkunamusien toivossa ja lopulta käperrymme vierekkäin kerälle nukkumaan seuraavaa päivää odotellessa. Olemme koirasosiaalisia, ihmisystävällisiä ja innokkaita tyyppejä. Mitäpäs muuta voisit vielä toivoa? Ai söpöä koiraa? No katso näitä viiksiä ja kerro minulle, ettet heti heltynyt kaiken kauneutemme edessä! Meistä pidetään täällä tarhalla kamalan hyvää huolta eikä ole kyllä muoreilla valittamista. Mutta etkös sinäkin ole sitä mieltä, että vaikka kuinka tarhalla tekisivät parhaansa, niin ei mikään voita oman kodin lämpöä ja tutun i
