BESTAS
🇱🇹LiettuaTarinani
Syntymäaika: 02/2022 Saapunut tarhalle: 02/2025 Koko: 33 cm, n. 7 kg Bestaksen elämässä oli ennen tarhalle muuttoa vain yksi ihminen, tuttuja koiraystäviä ja rauhallinen kotipaikka, jossa sai pyöriä ja palloilla ihan vapaudessa omassa tahdissaan. Eräänä päivänä sitä yhtä ihmistä ei enää ollutkaan ja omaehtoinen ja -tahtinen elämä vaihtui vauhdikkaaseen arkeen tarhalla. Vaikka Bestaksesta pidetään hyvää huolta, kaipaa hän takaisin rauhaisaan ympäristöön. Bestaksen ensimmäinen omistaja oli vanha mies, joka eli elämäänsä erakkona seuranaan vain koirat. Valitettavasti miehen menehtyessä koirat jäivät oman onnensa nojaan. Joukko ystävällisiä ihmisiä sekä yhteistyötä tekeviä eläinsuojelujärjestöjä halusi auttaa koiria ja näin Bestas päätyi muuttamaan Penkta Kojan tarhalle. Bestas on arka herkkispoika. Erityisesti uudet paikat ja ihmiset saavat pienen pojan vetäytymään kuoreensa. Hän on viettänyt koko elämänsä hyvin syrjäisellä seudulla, ystävänään vain vanha mies ja muut koirat. Hän on sosiaalistunut muihin koiriin hyvin, mutta kaikki muu onkin sitten uutta ja kamalan jännittävää. Hiljaisuus ja muuttumattomuus oli hänelle tuttua. Kunnes sitten sinä yhtenä päivänä kaikki muuttui. Bestas etsii kotiaan aikuisten muodostamasta perheestä, jossa asuisi jo ainakin yksi itsevarma koira, johon nojata. Hän nimittäin mallioppii muilta koirilta valtavan hienosti! Perheellä tulisi olla kokemusta aroista koirista sekä roppakaupalla kärsivällisyyttä, jolla osoittaa, ettei maailma ole niin kammottava paikka kuin saattaa nyt vaikuttaa. Tarhan työntekijät uskovat, että Bestas voisi elää myös kissojen kanssa.
