Takaisin listaukseen

CEZARIS

🇱🇹
Rescueyhdistys Rajaton ry
Syntymäaika
07/2024 (n. 2 v)
Koko
42 cm
Paino
11 kg
Sijainti
Liettuassa

Tarinani

Syntymäaika: 07/2024 Saapunut tarhalle: 01/2026 Koko: 42 cm, n. 11 kg Cezaris on hyvä esimerkki koirasta, jonka menneisyyden aiheuttamia kolhujen vuoksi on nähty valtavasti vaivaa. Cezaris oli tarhalle tullessaan pelokas ja tarpeellisiksi tulkitsemissaan kohdissa haki turvaa esimerkiksi puremisesta. Osaavien ihmisten ja koirankouluttajan tuella tästä pojasta on kuoriutunut iloinen neropatti, joka on valmis etsimään itselleen omaa kotia. Jos etsit itsellesi treenikaveria tai vaikkapa kantarellien metsästäjää mukaan sienimetsään niin tässä voisi olla uusi ystävä sinulle! Ennen tarhalle muuttoa Cezaris asui syrjäisellä seudulla maatalossa. Hänen omistajansa olivat iäkkäitä ihmisiä, jotka valitettavasti sairastuttuaan joutuivat luopumaan koirasta. Ennen muuttoa tarhalle Cezaris ei ollut ikinä nähnyt muita ihmisiä tai kaupunkimaisemaa. Voitte vain kuvitella, millainen shokki uusi ympäristö oli hänelle. Tarhan työntekijät huokaavat, että alku oli haastava sekä pelokkaalle Cezarikselle että heille. Koiralla ei ollut pienintäkään halua ystävystyä uusien ihmisten kanssa, hän pelkäsi kaikkea eikä epäillyt näyttää hampaitaan ja haukkua tunkeilijoita tiehensä. Koirakouluttaja Karolis oli isona apuna Cezariksen kanssa ja sai koiran uskomaan, ettei kaikki maailmassa halua pahaa häntä kohtaan. Pian Cezarikselle kehittyi hauska tapa. Kun hän tunsi olonsa stressaantuneeksi, hän otti lelun suuhunsa ja kantoi sitä mukanaan. Lelu auttoi rentoutumaan ja rauhoittumaan. Se toi turvaa ja itseluottamusta. Lelun avulla päästiin eteenpäin myös siitä, jos ihmisen kosketus ahdisti. Eräänä päivänä lelu jäi kuitenkin taakse eikä siihen ole koskettu enää. Tarhan työntekijät ja koirakouluttaja arvelivat, että Cezaris oli oppinut stressinsietoa. Kävi ilmi, että kyseessä on melko välkky poika. Cezarikselle on ollut vaivatonta oppia uusia taitoja ja nykyään hän oikein janoaa pientä aivotyötä yhdessä ihmisen kanssa. Hän vastaa kutsuun aina saapumalla luokse ja osaa oman nimensä. Olisikin tärkeää, että tuleva koti tarjoaisi hänelle säännöllisen liikunnan lisäksi myös aivotyöskentelyä. Ujoksi koiraksi Cezaris on rohkea. Hän rakastaa käydä ulkona kävelyillä, vaikka maailma ympärillä tuntuukin pelottavalta. Jos hän sattuu säikähtämään jotain, seuraavalla kerralla hän kerää kaiken rohkeutensa ja menee tutkimaan järkytyksen aiheuttanutta kohdetta. Alku uudessa kodissa ei varmasti olisi helppo, sillä kyseessä on herkkä koira, joka reagoi tuntemattomiin paikkoihin ja tuntemattomiin ihmisiin. Hän on kuitenkin mennyt valtavasti eteenpäin tarhan huolenpidon ja kuntoutuksen ansiosta. Kärsivällinen ja lempeä ihminen saisi hänestä kuitenkin mahtavan ystävän. Cezaris haluaa harrastaa, tutkia maailmaa yhdessä ja hioutua yhdeksi tiimiksi oman ihmisensä kanssa.

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Rajaton ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.