MESKIS PESKIS
🇱🇹LiettuaTarinani
Syntymäaika: 01/2017 Saapunut tarhalle: 03/2026 Koko: 42 cm, n. 11 kg Seniori-ikäinen Meskis Peskis ei ole enää mikään nuori ja villi poika, mutta hänellä olisi sylikaupalla annettavaa sille ihmiselle, joka hänen äärelleen pysähtyisi ja haluaisi lyödä hynttyyt yhteen. Meskis Peskis asui asumattomalla tontilla keskellä paikallista maalaispitäjää. Hänellä oli omistaja, jonka näkemys koiran omistamisesta oli ruoan toimittaminen silloin tällöin. Hänellä oli elämä kaupungissa, johon vanha koiraherra ei kuulunut. Meskis Peskis on ihana tyyppi! Hän suhtautuu ihmisiin ystävällisesti, mutta varauksella. Tarhan työntekijät eivät kuvailisi häntä araksi koiraksi, sillä terve varovaisuus uusissa tilanteissa uusia ihmisiä kohdatessa on ohimenevää. Hänen tarvitsee vain arvioida tilanteen turvallisuus ja ihmisten luotettavuus ennen kuin hän heittäytyy tuntemattomien käsien lääpittäväksi. Meskis Peskiksen lempipuuhia ovat lenkkeily ja herkut. Hän osaa kulkea hihnassa taitavasti ja herkut ovat oiva motivaattori rohkaisemaan häntä hieman pidemmälle lenkille uusille kulmille. Meskis Peskis on ystävällinen kaikille: ihmiselle ja muille koirille. Hän voisi kuulemma sopia myös kisuystävän kämppikseksi. Hän on luonteeltaan hyvin lempeä ja rauhallinen. Olisi vihdoin ja viimein aika, että tämä aikamies saisi tietää, miltä oma koti ja omien perheenjäsenten rakkaus tuntuu. Meskis Peskis etsii omaa kotiaan rauhalliselta alueelta aikuistaloudesta tai taloudesta, jossa lapset lähentelevät jo täysi-ikäisyyttä.
