TANGO
🇱🇹LiettuaTarinani
Syntymäaika: 01/2018 Saapunut tarhalle: 01/2025 Koko: 52 cm, n. 20 kg Pimeydestä kohti valoa. Vakavan eläinsuojelurikoksen uhri Tango muutti Penkta Kojalle pimeästä huoneesta, jossa hän oli viettänyt oletettavasti vuosia. On hyvin todennäköistä, että vuosien elo pimeydessä on syy Tangon sokeudelle. Leikkisä ja nuorekas Tango on kuitenkin päättänyt elää täyttä elämää niillä korteilla, jotka hänelle on annettu. Tango odottaa ihmistä, joka näkisi hänessä muutakin kuin surkastuneen näköhermon ja olisi valmis tarjoamaan hänelle onnea täynnä olevat kultaiset seniorivuodet. Tangon tarina on hyvin surullinen. Hän tuli Penkta Kojalle 20 muun koiran kanssa eläinsuojelutapauksina. Koirien elinolot olivat todella kurjat. Jokainen päivä oli taistelua: ruokaa tai vettä ei ollut tarjolla, vaan koirat selviytyivät syömällä roskia ja erilaisia jyrsijöitä, joita sattuivat saamaan kiinni. Muutamaa koiraa pidettiin lukkojen takana pimeässä huoneessa, johon ei päässyt valoa ollenkaan. Tango oli valitettavasti yksi heistä. Kun koirat pääsivät turvaan Penkta Kojalle, olivat he sydänjuuriaan myöten järkyttyneitä, peloissaan ja yksinäisiä. Pikkuhiljaa elämä alkoi kuitenkin voittaa: rakkauden ja huolenpidon ansiosta koirien kovaksi taotut kuoret alkoivat rakoilla ja tarhan työntekijöille vilautettiin jopa hieman persoonaa. Tällainen minä olen, kun maailma ei tunnu kaatuvan niskaan. Suurin osa näistä koirista on jo löytänyt oman kotinsa. Osa asuu Suomessa ja osa on löytänyt kärsivällisen oman ihmisensä Liettuasta. Kohta kahden vuoden tarhalla asumisen jälkeen olisi aika Tangon päästä omaan kotiin. Tarhan työntekijät kuvailevat Tangoa upeaksi ja uteliaaksi hepuksi, joka on aina valmis leikkimään. Heti kättelyssä sokeutta ei edes uskoisi - hän liikkuu ketterästi omassa aitauksessaan ja kulkee lenkillä itsevarmasti törmäilemättä mihinkään. Hän hahmottaa ympäristöään yllättävän taitavasti, kiipeää koirankopin päälle ja hyppää vauhdilla takaisin alas. Ensimmäisen kerran tavatessa Tango saattaa olla hieman ujo. Hän haluaa tutkia ympäristönsä tarkoin, ennen kuin voi keskittyä uuteen ihmiseen. Lenkille lähteminen on tie Tangon sydämeen - hän rakastaa maailman tutkimista ja kiinnostavien hajujen perässä viipottamisessa! Tango on ystävällinen niin aikuisille kuin lapsillekin, mutta sokeuden takia etsimme hänelle kotia rauhallisesta aikuistaloudesta. Lasten äkkinäiset liikkeet voivat olla liikaa erityisesti koiralle, joka ei näköaistin avulla pysty ennakoimaan tapahtumia tavallisesti.
