ILGAS VYRAS
🇱🇹LiettuaTarinani
Syntymäaika: 04/2017 Saapunut tarhalle: 04/2025 Koko: 34 cm, n. 16 kg Vaikka Ilgas Vyras muistuttaa jonkin verran Muumien Piisamirottaa, ei hänessä ole yhtäkään solua, joka toista typeräksi naiseksi kutsuisi. Kuitenkin filosofimainen pohdiskeleva elämänasenne kuvaa häntä melko osuvasti. Tule tutustumaan tähän suloiseen tappijalkaan paremmin! Ilgas Vyras on tullut Penkta Kojalle pentutehtaalta. Skyenterrieri ei ollut niin tunnettu ja suosittu rotu Liettuassa kuin pentutehtailija oli ajatellut, joten tarpeettomaksi jäänyt uros toimitettiin koiratarhalle muiden huolehdittavaksi. Liettua on sijainniltaan eurooppalaisen pentutehtailun polttopisteessä ja Ilgas Vyraksen menneisyys on tarpeellinen muistutus siitä, miten monilla tavoin pentutehtailu näkyy koiratarhoilla. Skyenterrieristä sanotaan, ettei se ole jokaisen koira. Se ei ole mikään yltiösosiaalinen koko perheen koira, vaan enemmänkin omanarvontuntoinen pohdiskelija. Se on yksi vanhimmista terrieriroduista. Skyenterrieriä on käytetty aikoinaan metsästyskoirana ja tausta näkyy edelleen luonteessa tietynlaisena säpäkkyytenä. Ihmiselle, jolle terrierit ovat tuttuja, tämä ei liene kuitenkaan yllätys. Ilgas Vyras on todella suloinen tyyppi! Ensimmäisellä tapaamisella hän voi olla hieman varautunut, mutta hän ei ole ollenkaan pelokas: hän vain lähestyy uusia tilanteita hieman mietteliäästi tarkastellen. Herkut auttavat huomattavasti ystävyyden hieromisessa - tie miehen sydämeen käy vatsan kautta! Ilgas Vyras nauttii kovasti pitkistä lenkeistä lyhyistä jaloistaan huolimatta. Lenkkien lisäksi uusien asioiden opettelu on todella mieluisaa, mutta tappijalka ei varmasti kieltäydy pitkistä rapsutteluhetkistä sohvan nurkassa. Hän tulee toimeen muiden koirien kanssa ja rauhallisen luonteensa ansiosta myös kissa voisi sopia hänelle ystäväksi. Ilgas Vyras sopisi hyvin mukaan aikuistalouteen, jossa arki on jo tasaantunut. Hän on ehkä rotunsa, ehkä ikänsä tuoman arvokkuuden ansiosta oikea herrasmies, joka ei tee itsestään isoa numeroa. Kaiken kokemansa jälkeen tämä ukkeli ansaitsisi oman kodin ja omien ihmisten lämmön. Uuden kodin tulee sitoutua myös turkinhoitoon.
