Takaisin listaukseen

SEMIS

🇱🇹
Rescueyhdistys Rajaton ry
Syntymäaika
04/2019 (n. 7 v)
Koko
54 cm
Paino
19 kg
Sijainti
Liettuassa

Tarinani

Syntymäaika: 04/2019 Saapunut tarhalle: 10/2024 Koko: 54 cm, n. 19 kg Persoonallisen näköinen iloinen veijari Semis! Pieni pää, leveä rintakehä ja pikkuinen peppu. Semis on menneisyydessä hylätty, mutta se ei ole sammuttanut hänen hauskutteluun taipuvaa kuplivaa luonnettaan. Hän on tehnyt Liettuassa vaikutuksen tarhan työntekijöihin ja vapaaehtoisiin - luuletko, että sinuun iskisi tällainen herra parhaassa iässä? Semiksellä oli joskus koti, mutta hänen jäädessään tarpeettomaksi hän muutti asumaan Penkta Kojan tarhalle. Joskus koirat vain tuodaan tarhalle: ilman taustatarinaa tai perusteluita. Penkta Kojan toiminnan keskiössä on se, että he ottavat kaikki koirat vastaan eivätkä tuomitse ihmistä, joka koirasta luopuu. Tottakai he harmittelevat selän takana ja tuntevat samaa turhautumista kuin voisit itsekin kokea, mutta koiristaan luopuville sitä ei näytetä. Häpeän tunne omasta päätöksestä voisi olla syy päästää koira esimerkiksi metsään yksin tarhalle tuomisen sijaan, joten he haluavat kannustaa ihmisiä tuomaan luopumisen hetkellä koirat tarhalle. Semis on rauhallinen, lempeä ja mitä suloisin koira. Hän saattaa säikähtää äkkinäisiä liikkeitä, mutta huomatessaan, ettei mitään pahaa tapahdu rentoutuu kyllä nopeasti. Hän rakastaa lenkkeilyä, rapsutuksia ja herkuttelua. Ihmiseltä saatu huomio on ihan parasta. Aktiivimme kävivät Semiksen kanssa lenkillä huhtikuun tarhamatkalta ja he totesivat, että kyseessä on todella hauska veikkonen. Semis nautiskeli hurjasti haisteluhommista ja kävi ihanana aurinkoisena päivänä nurmikolle kiehnäämään. Semis sopisi osaksi perhe-elämää: sellaista tavallisen tappavaa arkea, jossa käydään rauhallisilla lenkeillä ja imuroidaan makaronilaatikon jämiä ruokapöydän alta. Jatkuvaan eri paikkoihin säntäilyyn Semis ei enää ryhdy: hän haluaa makoilla omassa pedissä kotona ja nauttia omien ihmisten seurasta. Hötkyily on nähty - seuraavaksi olisi haaveissa ikioma koti.

Ota yhteyttä yhdistykseen

Vastaus lähetetään suoraan yhdistykselle (Rescueyhdistys Rajaton ry). Täytä yhteystiedot, niin yhdistys ottaa sinuun yhteyttä.